Mikä valmistaminen?

Saksalaisjuutalainen poliittisen filosofian tutkija, Hannah Arendt kirjoittaa pääteoksensa The Human Condition (1958), suomennettu nimellä Vita Activa. Ihmisenä olemisen ehdot (2002) alussa: "Tarkoituksenani on ... arvioida uudelleen ihmisenä olemisen ehtoja uusimpien kokemustemme ja viimeisimpien pelkojemme valossa."

Pysähdyttävää tässä lauseessa on se, että hänen tarkoittamansa uusimmat kokemukset ja viimeisimmät pelot, atomisota, merien saastuminen, luonnonvarojen ehtyminen jne., olivat samoja kuin meidänkin pelkomme ja kokemuksemme ovat nyt – siis 2020-luvulla. Ne eivät ole kadonneet mihinkään, vain selkiytyneet ja varmentuneet entisestään, siitä vallitsee nykyisin asiantuntijoiden keskuudessa suuri yksimielisyys. Nyt ne koskettavat lähes jokaista ihmistä jo ihan henkilökohtaisesti. Ne ovat tulleet niin sanotusti iholle. Kaiken tämän onnettoman kehityksen syyksi Arendt näki ihmisen valmistajana. Juuri valmistaminen oli hänen mukaansa osoittautunut hyvin vaaralliseksi, ja ihminenhän täällä jotain tekee ja valmistaa. Muu olevainen vain on ja elää.

Ihmisenä olemisen perustavimmat piirteet ovat Arendtin mukaan kolme aktiviteettia: työ (labor), valmistaminen (work) ja toiminta (action). Näihin kolmeen Arendt keskittyy ja lupaa jättää sivuun  neljännen, nimittäin ajattelun, jota hän sanoo kaikkein korkeimmaksi ja puhtaimmaksi aktiviteetiksi - mutta hän tarvitsee kyllä jo samalla sivulla myös tämän korkeimman aktiviteetin pohtiessaan syitä valmistamisen vaarallisuuteen: "Tässä on selvästi kyse ajattelusta, ja ajattelemattomuus – huoleton piittaamattomuus, toivoton hämmennys tai itsestään selviksi ja joutaviksi muuttuneiden `totuutksien` tiedostamaton toistaminen – on mielestäni aikamme silmiinpistävimpiä piirteitä."

Ja  voi surkeus, niinhän näemme olevan edelleen! Eikö kukaan pysty tekemään näille asioille mitään!? "Ehdotukseni on hyvin yksinkertainen", lohduttaa Arendt, "keskittyä ajattelemaan sitä, mitä teemme:"

Ajattelusta irroitettu valmistaminen

Ajattelun, teoreettisen tiedon, ylensäkin ihmisen henkisten toimintojen yhteys hänen fyysisiin taitoihinsa ja käytännölliseen toimintaansa. siinä on syy, miksi minä, jälleen kerran, käsittelen tätä asiaa. Suuri osa työstäni työelämässä on ollut sen ajattelemista, mitä me teemme ja miten teemme. Tarkemmin ilmaisten, ajattelemiseni on keskittynyt käsityöhön, käsin tekemiseen. Arendtin termistössä se kuuluu valmistamiseen (work). Siihen kuuluvat hänen mukaansa kaikki tekniikat ja teknologiat ja myös tiedonhankinta eli tiede. Kaikella valmistamisella on jokin itsensä ulkopuolella oleva päämäärä, joku syy miksi valmistetaan. Itsessään ja itselleen ne ovat merkityksettömiä, sanoo Arendt.

Käsityön kohdalla uskallan olla Arendtin kanssa erimieltä tässä viimeisessä määrittelyn kohdassa. Tekeminen käsityössä on ehdottoman merkityksellistä tekijälle, sillä hän kehittyy tekemisessään hyvin monipuolisesti, ja kyllä hän siinä käyttää myös ajattelua tehokkaasti apuna. Ajattelun ja kaiken valmistamisen keskinäisestä vuorovaikutuksesta kertoo se, että Arendtkin joutuu lopuksi  teoksensa viimeisellä sivulla kutsumaan ajattelun apuun valmistamiseen, jotta pystyisimme sellviämään suurista ongelmistamme .

Alunperin valmistaminen oli käsityötä, eikä siitä ollut kenellekään mitään vaaraa. Mutta käsin tekemällä ei saatu tavaraa kovin nopeasti, suuria määriä, eikä kovin halvalla. Huomattiin, että materiaalin työstäminen käsityövälinein- ja tekniikoin vei paljon aikaa, mutta erityisesti tekemiseen välttämättä liittyvät ajattelutoiminnot kuten suunnittelu, tekijän luovuuden vaatimat kehittely- ja kokeiluvaiheet ja ongelmanratkaisu, veivät aivan suhteettoman osan tekemisen prosessista. Ja tämähän on totta. Me käsityön opettajat tiedämme sen kokemuksesta, ja tieteellisesti sen osoitti Pirkko Anttila jo vuonna 1993 kuuluisassa käsityötuotteen suunnittelu- ja valmistusprosessin teoreettisessa mallissaan. Kun tämä huomio tehtiin työelämässä, niin ahneus iski ihmisiin, ja heidän rajoja tuntematon tietämisentahtonsa vei voiton vastuullisuudesta ja varovaisuudesta. Matthew Crawford sanoo näitä ihmisiä työnantajiksi. (Crawford. 2012. Elämän korjaajat. n&n.).

Valmistamista alettiin kehittää kiivaasti. Ajattelutoiminnot haluttiin irrottaa varsinaisesta materiaalin työstämistä. Ne annettiin suunnittelijoiksi koulutetuille tekijöille ja heille maksettiin hyvää palkkaa. Varsinaisen valmistamisen eli suunnitelmien toteuttamisen saivat tehdä kouluttamattomat, pienipalkkaiset työläiset. Tämä kehityskulku lähti alkuun 1900-luvulla ja eteni nopeasti suuntaan, jossa uudet koneet näyttävät vähitellen syrjäyttävän ihmisen kokonaan tavaratuotannon konkreettisesta suunnitelmien toteuttamisvaiheesta. Ihminenhän ei pysyty kilpailemaan kehiteltyjen koneiden kanssa voimassa, nopeudessa eikä tarkkuudessa. Sitä paitsi ajattelu ei todellakaan hidasta eikä haittaa koneen työtä, mutta 'ihmistekijälle' sen puuttuminen tekemisestä taas on suuri haitta. Tekemisen teho on valmistamisessa kehittämisen myötä kieltämättä paljon parantunut, mutta tekijät ovat tyhmentyneet. Ei ole ihme, että tällä tekemisellä on syntynyt sekä ihmiselle että koko maapallolle hyvin vaarallisia tuloksia.

Vaarallisesta valmistamisesta puuttuu käytännön järki

Käytännön järki on kyky arvioida erillisten asioiden suhteita toisiinsa ja kokonaisuuteen nähden sekä nähdä tapahtumien taustalla tekijöitä ja ennakoida niiden seurauksia. Se voi kehittyä vain ihmisessä, joka toiminnassaan ja tekemisessään käyttää sekä henkisiä kykyjään ja teoreettista tietoa että fyysisiä taitojaan monipuolisesti ja vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Kone ei koskaan voi olla käytännöllisesti järkevä.

Onneksi voimme tehdä käsityötä!