Helsingin Sanomat uutisoi kesäkuussa Kaupan liiton tekemästä kyselytutkimuksesta, jossa selvitettiin, mistä suomalaiset ostavat vaatteensa ja millä perusteella. Prisma, Tokmanni ja Citymarket olivat suosituimmat vaatteiden ostospaikat. Ostosten perusteista tärkeimmät olivat helppohoitoisuus, monikäyttöisyys ja hinta. Tämän suuntainen kulutuskäyttäytyminen on selvityksen mukaan jatkuvasti kasvavaa.

Mitä?
Eivätkö suomalaiset todellakaan vaatteita ostaessaan kiinnitä huomiota materiaalin ja työn laatuun? Eivätkö he kysy mitään vaatteiden alkuperästä / valmistusmaasta, valmistamisen ja materiaalin tuottamisen eettisyydestä tai suunnittelijasta?

Tämän selvityksen perusteella näyttää myös siltä, ettei ihmisiä kiinnosta paljonkaan edes se, miten hankittu vaate sopii kantajalleen tai onko se kaunis. Esteettisyyden edelle menee mukavuus, helppous ja halpuus. Juhlamekko halutaan ostaa ruokaostosten lomassa pika pikaa, samalla kun haetaan vauvanvaippoja ja pesuaineita. Ja kun sen saa halvalla, voi kohta taas poiketa ostamaan uuden – eihän kukaan samaa mekkoa kauan käytä!

Jokainen suomalainen on saanut peruskoulussa käsityön opetusta. Ihan varmaan siinä yhteydessä on tullut esiin materiaalituntemuksen ja työn laadun merkitys. Uskon, että myös vaatteiden pitkäikäisyys on ollut pohdinnan kohteena ja korjaamisestakin on ainakin puhuttu. Tekstiiliteollisuuden ja vaateteollisuuden tiedetään nykyään olevan eniten luontoa saastuttavia teollisuudenaloja. Onko näiden asioiden osuus käsityön opetuksessa kuitenkin jäänyt liian vähälle? Onko suomalainen koulukäsityö ajastaan jäljessä? Käsityö on sivistävä oppiaine, siksi se on mukana suomalaisessa peruskoulussa. Se mitä sivistys merkitsee kunkin oppiaineen kohdalla, on aina uudelleen syytä tarkkaan harkita. Kun tuntijako ei salli syventyä hitaasti kehittyviin tekemisen taitoihin, olisiko syytä käyttää annettu aika laadun tuntemuksen kehittämiseen ja kuluttajataitoihin?