27.10.1995 oli eräs elämäni erityisistä päivistä, silloin sain esiintyä Ylen ykkösessä ”päiväkahvit”-nimisessä ohjelmassa haastateltavana saman vuoden keväällä ilmestyneen väitöstutkimukseni merkeissä. Siinä juteltiin haastattelijan kanssa mm. käytännön järjestä. Myöhemmin kuulin erään tamperelaisen kollegan kiitoksen siitä että ”olin antanut” käsityönopettajille käytännön järjen. Olen siitä kiitoksesta yhä onnellinen, erityisesti nyt, kun suurten kriisien keskellä maailmassamme käytännön järjestä on huutava pula.

Samana syksynä ilmestyi Kasvatus-lehdessä artikkelini ”Käsin tekeminen ja käytännön järki. Vastuuntunnon kehittyminen ja käytännön taitojen hallinta.” Sen ensimmäisessä alaluvussa, ”Kuka kantaa vastuun?”, kerron artikkelini lähtökohdasta, virolaisen kirjailijan, runoilijan ja yhteiskuntakriitikon Jaan Kaplinskin keväällä 1995 suomeksi ilmestyneestä  kirjasta ”Titanic”. Kaplinski kuoli 8.8.2021. Nyt on aika muistaa Kaplinskin osuva analyysi Titanicin tuhon taustasta ja syistä.

Tässä kirjoituksessa kerron, tuohon vuoden 1995 artikkeliini tukeutuen, Kaplinskin näkemyksistä siitä miksi Titanic rakennettiin siten kuin se rakennettiin ja omista pohdinnoistani käytännön järjen  kehittymisestä käsityön tekemisen yhteydessä. Me puhuimme silloin samasta asiasta kumpikin.

Ihmisen jumaluhma kasvoi liian suureksi

Jaan Kaplinski sanoo kirjassaan Titanic, että laivanrakentamisen taustalla oli ihmisen jumaluhma ja typeryys. Laivasta sanottiin, että se on maailman suurin, nopein ja turvallisin. Väitettiin, että se on rakennettu uppoamattomaksi. Siinä konkretisoitui ihmisen suuri usko omaan osaamiseensa ja järkeensä, joka muuttaisi koko maailman uudeksi. Mutta mahdoton toteutui kuitenkin jo laivan ensimmäisellä matkalla. Titanic haaksirikkoutui ja upposi.

Kaplinskin mukaan syypäitä tapahtumiin oli paljon. Hän mainitsee laivan suunnittelijat, joille ylellisyys oli olennaisempaa kuin turvallisuus, ja omistajat, jotka vaativat suunnittelijoilta ylellisyyttä. Myös miehistöltä he vaativat mahdollisimman kovaa ajovauhtia, sitä edellytti kilpailu, joka puolestaan oli talousjärjestelmän synnyttämä. Järjestelmä oli syyllinen. Kukaan ei sanonut, että järjestelmän oli luonut ihminen, eikä kukaan vaatinut, että järjestelmää olisi muutettava, koska sehän olisi edellyttänyt ihmisen muuttumista.

On hätkähdyttävää todeta, että Kaplinski kirjoitti Titanicista jo syksyllä 1993. Kukaan ei voinut silloin aavistaa, mitä tapahtuisi vain vuotta myöhemmin, 28.9.1994. Silloin upposi toinen aikansa teknisen kehityksen huippusaavutus, Estonia- lautta Itämerellä. Ihmisen typeryys sai uuden ilmentymän tavalla, jonka ehkä olisi voinut aavistaa Titanicin tuhoutuessa. Syylliset löytyvät samoilta tahoilta molemmissa onnettomuuksissa, eikä nytkään kukaan kuitenkaan maininnut ihmisen järjenkäytön rajallisuutta tapahtumien syyksi. Käytännön järkeä ei ollut, tai sitä ei haluttu käyttää.

Käytännön järki ja sen kehittyminen käsin tekijässä

”Tietämisemme ja osaamisemme oikeanlainen käyttäminen vaatii käytännön järkeä”, sanoo Gadamer (1986, 327). Käytännön järki on Aristoteleen käsite. Hän tarkoittaa sillä ihmisen sielun osaa, joka on totuudenmukaisesti päättelevä toimintavalmius sellaisten asioiden suhteen, jotka ovat ihmiselle hyviä tai pahoja ja jotka voisivat olla myös toisin. Käytännön järjen avulla ihminen muodostaa mielipiteensä, joka on hänen toimintansa peruste. Siinä hän ei käytä vain järkeään, siinä on mukana myös eettinen aspekti. Se on siis myös hyve. (Aristoteles 1989,111.) Kysymys kuuluu, kuinka tämä vastuullinen järkevyys ihmisessä kehittyy. Eräs vastaus on: käsin luonnon materiaalia muokaten eli käsityötaidon avulla, käytännön kokemusten myötä.

Käsityö on  techne-tyyppistä tekemistä. Techne on vanha kreikkalainen termi. Sen tarkoittamaan tekemiseen kuuluu ensinnäkin varsinaisen valmistamisen lisäksi suunnittelemisen ja suunnitelmien toteuttamisen tietävää hallitsemista. Ratkaisevaa ei siinä olekaan itse valmistaminen tai välineiden käyttö, vaan taiteelliseen ja tekniseen suunnitteluun liittyvä osa tekemisen prosessia. Sellaisena tekemisenä se on Heideggerin mukaan ”esille-tuomisen-teko”, ja tekijä on siitä vastuussa (1985,17). Tietäminen ja tekeminen, ongelmanratkaisu ja materiaalin muokkaaminen, ajattelu ja motorinen toiminta kuuluvat techne-tyyppisessä tekemisessä kiinteästi yhteen ja ovat yhden ja saman ihmisen toteuttamia. Sellaisessa tekemisessä tekijässä kehittyy käytännön järki.

Toiseksi techne-tyyppinen tekeminen on ”olemisen sallivaa” (Heidegger 1985,154.) Se tarkoittaa sellaista tekemistä, joka on samalla hoivaamista. Sen tuloksena maailmassa oleminen tulee kaikille tavalla tai toisella entistä miellyttävämmäksi. Tähän liittyy myös se, että tekevä ihminen osaa elää oikealla tavalla ympäristöönsä sopeutuen. Ennen teollista vallankumousta, kun

 techne-tyyppinen tekeminen oli yleistä, tällainen elämäntapa toteutuikin. Mutta tekniikan kehittyessä kaikki alkoi muuttua. Uudet tekniset välineet ja tekemisen tavat vapauttivat ihmiset raskaasta ruumiillisesti työstä toteuttaen näin ihmisen ikiaikaisen toiveen, mutta samalla ne myös erottivat ajattelua ja ongelmanratkaisua vaativan teoreettisen työn käytännöllisestä suunnitelmia toteuttavasta tekemisestä eri ihmisille tai ihmiselle ja koneelle. Käytännön järki ei tässä tilanteessa voi kehittyä kenessäkään.

Koneella ei ole käytännön järkeä ja ihminen, jolta puuttuu käsin tekemisen osaaminen, on kadottanut välittömän yhteyden luonnon materiaaleihin ja omaan alkuperäänsä, luontoon. Hänen maailmassaolemisentapansa on vääristynyt. Hän ei tunne materiaaleja eikä kunnioita luontoa eikä myöskään osaa tuntea vastuuta tekemisestään henkilökohtaisesti. Näin käytännön järki on katoamassa kaikesta tekemisestä.

Käsityönä ihmisen tekeminen on olemisen sallivaa. Se tekee mahdolliseksi tyytyväisenä, rauhassa olemisen. Modernin tekniikan keinoin ihminen on taipuvainen ylittämään olemisen sallivan elämäntavan, koska siinä hän asennoituu luontoon vain tekemisen resurssina. Siitä seuraa, että ihminen toteuttaa tekemisessään itsekkäitä ja ahneita päämääriään luonnon kustannuksella ja myös oman hyvän elämänsä kustannuksella. Tästä on paljon näyttöä jo nyt. Elämme tänä päivänä paljon suurempien katastrofien keskellä kuin mitä parin huippuhienon laivan uppoaminen oli 1990-luvulla.

Mutta Suomessa meillä on yleissivistävässä koulussa vielä oppiaine käsityö toisin kuin monessa muussa maassa. Mikä mahtava kasvatuksen väline se tänä päivänä onkaan!

Jaan Kaplinski (22. tammikuuta 1941 Tartto8. elokuuta 2021[1]) oli virolainen runoilija, filosofi ja kulttuurikriitikko.

Lähteet

Gadamer, H-C. 1986. Hermeneutik II. Wahrheit und Methode. Ergänzungen, Register. Tubingen. J.C.M. Mohr.

Heidegger, M. 1985. Vorträge und Aufsätze. Phyllingen: Verlag Gunter Neske.

Kojonkoski-Rännäli, S. ”Käsin tekeminen ja käytännön järki. Vastuuntunnon kehittyminen ja käytännön taitojen hallinta”. Kasvatus 3/95,234-243.