Muokattu ja lyhennetty versio artikkelista
(Teoksessa, 2006, Leena Kaukinen & Miia Collanus, toim. Tekstejä ja kangastuksia. Puheenvuoroja käsityöstä ja sen tulevaisuudesta. Akatiimi)

Tulevaisuutta luotaavan tutkimuksen ja ajassamme havaittavien heikkojen signaalien perusteella uskallan väittää, että kauneuden tekemisen opettaminen määrätietoisemmin kuin tähän asti on ollut käytäntönä, on eräs käsityönopetuksen tärkeistä haasteista. Kauneuden tekemisen taito, joka käsityötaidon monipuolisessa taitokimpussa usein on vasta nupullaan on saatava puhkeamaan kukkaan!

Tämän tavoitteen saavuttamiseksi on käsityötä opettavien opettajien voitava keskustella keskenään ja opetuksen suunnittelijoiden kanssa sekä kauneuden kokemisen että sen tekemisen taidon opettamiseen liittyvistä ongelmista ja mahdollisuuksista. Keskustelu on kuitenkin mahdotonta, jos keskustelijoilla ei ole yhteisiä käsitteitä asiasta ja yhteistä ymmärrystä niiden merkityksestä. Aluksi on siis selvitettävä se, mitä kauneus oikeastaan on, ja mitkä ovat ne ominaisuudet konkreettisessa esineessä, jotka tekevät sen kauniiksi, ja jotka siis puuttuvat vähemmän kauniista esineestä. Asiallista keskustelua ei myöskään voi syntyä, jos asianosaiset eivät ymmärrä, miksi kauneuden tekemisen taito ylipäätään on tärkeää ja miksi sitä pitäisi käsityössä opettaa kaiken muun, jo nyt liiankin runsaalta tuntuvan oppisisällön lisäksi. On siis myös tuotava selkeästi esiin kauneuden kokemisen ja sen tekemisen taidon kasvatukselliset merkitykset - eikä vain yksilön, vaan myös koko yhteiskunnan kannalta. Näihin haasteisiin pyrin vastaamaan seuraavassa.

Kauneus on kohdetta tarkastelevan ihmisen kokemus ja kohteen ominaisuuksien kantama lisäarvo

Kauneus on ympäristöään havainnoivan ihmisen kokemus. Mutta ilman tiettyjä laadullisia ominaisuuksia havainnon kohteena olevassa esineessä tai ilmiössä ei kukaan voi kokea kauneutta siinä. Nämä kaksi asiaa eivät ole erillisiä, toista ei ole ilman toista. Eli jos havaitsijalta puuttuu herkkyys havaita kauneutta, sitä ei hänelle ole olemassa, vaikka hänen havaitsemissaan esineissä olisi noita tiettyjä laadullisia ominaisuuksia. Toisaalta jos havaittavassa ympäristössä ei ole kauneuden kokemuksen edellyttämiä laadullisia ominaisuuksia, ei herkinkään havaitsija sieltä kauneutta löydä.

Aistit ovat ihmisen kosketuspinta maailmaan. Erilaiset hajut, maut, kuvat, äänet, värit, esineiden muodot, pintojen karheus ja pehmeys tulevat aistien välityksellä fyysiseen olemukseemme aiheuttaen tunteita ja elämyksiä. Neurobiologian termein ilmaistuna ne ovat emotionaalisesti merkittäviä ärsykkeitä. Jotkut näistä ärsykkeistä ovat laadultaan sellaisia, että niiden synnyttämä tunne havaitsijassa on kauneuden kokemus. Ne ovat juuri niitä tiettyjä laadullisia ominaisuuksia esineessä. Voidaan sanoa, että niissä on ihmisen kauneuden kokemuksen edellyttämää lisäarvoa.

Kauneuden kokemisen perustana olevat laadulliset ominaisuudet havaittavassa esineessä ovat kahdenlaisia

Etsittäessä kauneuden kokemuksen perustana olevia ominaisuuksia esineessä niitä on löydetty kahdenlaisia. Tutkijat ovat nimenneet ne esteettisiksi perusominaisuuksiksi ja esteettisiksi suhdeominaisuuksiksi.

Esteettisiä perusominaisuuksia ovat esimerkiksi värit, viivat, pinnat ja muodot. Ne ovat esineen faktuaalisia eli tosiasiallisia ominaisuuksia, jotka jokainen voi havaita. Ne eivät sinänsä ole arvioitavia, eli niiden ilmenemisestä ei voida olla eri mieltä. Esteettiset suhdeominaisuudet puolestaan ovat monikerroksisia suhteiden ja yhteyksien rakenteita, jotka nekin ovat kyllä havaittavissa, mutta eri ihmiset havaitsevat niitä erilaisessa määrin ja ja tulkitsevat niitä eri tavoin omien henkisten ja älyllisten ominaisuksiensa mukaisesti. Ne eivät olekaan faktoja vaan merkityksiä ja arvoja ja niitä voidaan myös arvioida. Esteettiset suhdeominaisuudet eivätkä voi ilmetä ilman kohteessa jo olevia esteettisiä perusominaisuuksia. Ne syntyvät ikään kuin perusominaisuuksien päälle vasta havaitsijan tarkastellessa pohdiskellen kohdetta.

Kauneuskokemuskin syntyy kahdenlaisen aistimisen yhteisvaikutuksena

Aistiminen ahtaassa merkityksessä on sitä, että havaitsemme esimerkiksi värin tai muodon. Sitä voidaan sanoa paljaaksi aistillisuudeksi. Siinä tunteilla on merkittävä rooli. Niin sanotut makuasiat kuuluvat paljaan aistillisuuden piiriin. Voit esimerkiksi sanoa, että oranssi väri on mielestäsi kaunis ja pukeudut siksi mielelläsi oranssiin. Se on sinulle totuus, eikä kukaan voi väittää vastaan. Kauneuskokemuksesi on tässä tapauksessa paljasta aistillisuutta, koska se perustuu esineiden, tässä tapauksessa vaatteiden, erääseen esteettiseen perusominaisuuteen eli väriin.

Toinen ihminen, joka katselee sinua ulkopuolisen silmin, voi kuitenkin väittää, että vihreä väri pukee sinua paremmin, koska se hiustesi ja ihosi värien kanssa muodostaa harmoonisen kokonaisuuden. Hänen kauneuskokemuksensa perustuu paitsi esteettisiin perusominaisuuksiin myös esteettisiin suhdeominaisuuksiin, ja hän lausuu havaitsemastaan kokonaisuudesta myös arvion. Totuus onkin siis se, että vihreissä asusteissa olet kaunis tai ainakin kauniimpi kuin oranssinvärisissä vaatteissa.

Kauneudessa on sekä paljasta aistillisuutta että myös jotain yliaistillista, henkistä tai järjellistä. Paljailla/pelkillä fyysisillä aisteilla, esimerkiksi näkö- tai kuuloaistilla, saadut vaikutelmat ja elämykset voivat olla hyvinkin voimakkaita ja henkilökohtaisesti arvokkaita, koska niihin suhtaudutaan tunteella. Kauneuden kokemuksiksi ne muuttuvat kuitenkin vasta silloin, kun havaittu todellisuus ilmenee havaitsijalle myös käsitteellistettynä ja sisältää näin osallisuuden jossain yleisemmässä. Sellaiseen kokemukseen ihminen yltää kehittyessään, ja se on hänelle hyvin palkitsevaa.
Tässä on kasvatuksen, ja myös käsityön opetuksen, suuri mahdollisuus ja tehtävä.

Kauneuden kokeminen ja tekeminen ovat kykyjä ja taitoja, joita voi ja tulee opiskella

Uusi estetiikan tutkimus näyttää todentavan vanhan teorian, josta jo Platon puhui. Sen mukaan ihmisen aistimukset eivät ole vain fysiologisia ja neurobiologisia reaktioita, vaan niissä on aina mukana myös henkistä, älyllistä ja käsitteellistä. Tämä ilmenee muun muassa siinä, että kauneuden kokemus on mahdollinen, kun tarkastelija löytää kohteessa olevien esteettisten perusominaisuuksien keskinäisissä suhteissa jotain älyllisesti tyydyttävää järjestystä tai järjellisyyttä esimerkiksi kontrasteja, vaihtelua, toistoa, samanlaisuutta ja integraatiota. Näiden esteettisten suhdeominaisuuksien löytäminen ja ymmärtäminen syventää kauneuden kokemusta ja nostaa kohteen arvoa tarkastelijan silmissä.

Neurobiologisissa tutkimuksissa on selvitetty, että ihminen ei suinkaan ota vastaan, ympäristöstään aistiärsykkeitä, ei edes emotionaalisesti merkittäviä sellaisia, arvioimatta ja valikoimatta niitä. Jo emootiokoneistomme arvottaa tai evaluoi luonnostaan automaattisesti noita ärsykkeitä, ja tietoisen mielemme koneisto arvottaa niitä tämän lisäksi ajattelemalla.
Eräs arvokas käsityönopetuksen tehtävä onkin vahvistaa tätä oppilaan tietoista arviointivaihetta kun hän kohtaa emotionaalisesti merkittäviä ärsykkeitä tekemässään käsityössä, toisten oppilaiden töissä tai vaikkapa opettajan esittelemässä virikeaineistossa. Käytännössä tämä voi tapahtua esimerkiksi arviointikeskustelussa, kun tehtyjä töitä tarkastellaan yhdessä.

Empiirisen psykologisen tutkimuksen piirissä on havaittu, että ihmisen aistimiseen ja havaitsemiseen liittyvien kognitiivisten prosessien alkuvaiheessa on mukana vain vähän tarkastelijan tietoa ja älyllistä toimintaa, enemmän niissä on tunnetta ja välitöntä eläytymistä. Havainnon analysointi on tietyssä määrin mukana kuitenkin prosessin kaikissa vaiheissa, ja vähitellen se saa syvyyttä ja uusia vivahteita tarkastelijan tietojen ja kognitiivisten kykyjen lisääntyessä. Tämä on merkittävä tieto opettajalle, sillä se kertoo että uusi tieto esimerkiksi väreistä ja sommittelusta, mutta myös tilanteeseen ja oppilaiden kehitysvaiheeseen sopivat katsaukset vaikkapa taidehistoriaan tai eri kansojen käsityökulttuuriin ovat hyvä tapoja syventää oppilaiden esteettisiä kykyjä ja oman toimintansa analysointia.

Tässä yhteydessä ei ole tarkoitus esitellä erilaisia oppisisältöjä tai didaktisia menetelmiä, joilla tutkimustietoa kauneuden kokemisesta ja tekemisestä voisi viedä käytännön opetustyöhön. Se on jokaisen opettajan itse suunniteltava ja apu siihen löytyy paremmin muista lähteistä. En kuitenkaan malta olla tuomatta vielä esiin yhtä seikkaa, josta on tullut jo monessa muussakin yhteydessä puhuttua. Tarkoitan käsityötuntien vähäisten aikaresurssien käyttämistä vielä kaiken muun tärkeän lisäksi entistä enemmän erilaisten, käsityöhön ja kaikkeen kauneuden tekemiseen ja kokemiseen liittyvien ekskursioiden tekemiseen oppilaiden kanssa. Näyttelyt, museot, mestareiden työpajat yms. ovat erinomaisia esteettisten kykyjen kehittymispaikkoja ja -tilanteita niin oppilaille kuin opettajillekin, kunhan ne ovat hyvin suunniteltuja ja niiden anti käyntien jälkeen yhdessä arvioidaan ja analysoidaan. Toinen korvaamaton esteettisten kykyjen oppimisympäristö on oma käsityöluokka ja koko koulu. Kauneus on sielläkin yksi tärkeimmistä "oppimateriaaleista", ja kukapa muu siitä huolehtisi kuin käsityönopettaja.

Kauneuden kokemisen ja tekemisen opiskelu on hyvin suositeltavaa kaikille ihmisille, koska kauneuden kokemisen tunne on eräs niistä tunteista, jotka johtavat aivojen tietyillä aistialueilla ilona ja mielihyvänä koettavien neuraalisten karttojen muodostumiseen. Ne puolestaan kertovat elimistön tasapainotiloista, elämän toimintojen optimaalisesta koordinoitumisesta ja tasaisesta käynnistä. Ne ilmentävät toimintakyvyn helppoutta ja ihmisen hyvinvointia. Käsityön opiskelun yhteydessä tämä toteutuu hyvin luontevasti.

Ihmisen pyrkimystä ylläpitää omaa olemistaan ja onnellisuuttaan voidaan pitää jopa hyveen perustana. Pyrkimällä pitämään itseämme yllä autamme välttämättä myös muita samoissa pyrkimyksissä, sillä elämämme on kiinteästi sidoksissa toisten ihmisten elämään. Näin kauneuden kokemuksissa esteettinen on samalla myös eettistä.

Laitan varmuuden vuoksi oheen linkit alkuperäiseen tekstiin, jos joku haluaisi kuitenkin sitä vilkaista.

Seija Kojonkoski-Rännäli: Käsityön kaunis tulevaisuus

Seija Kojonkoski-Rännäli: Käsityön kaunis tulevaisuus, taulukot