Käytännöt

Käytännöt ovat johdonmukaisia ja monimutkaisia, sosiaalisesti vakiintuneita, inhimillisen yhteistoiminnan muotoja, sanoo MacIntyre vuonna 2007 suomennetussa teoksessaan Hyveiden jäljillä. Esimerkeiksi käytännöistä hän luettelee jalkapallon, shakkipelin, rakennusten rakentamisen, maanviljelyn, luonnotieteiden tutkimuksen, historioitsijan työn, maalaustaiteen ja musiikin. Minä lisään tähän luetteloon käsityön.

Käytännöissä on kysymys ihmisen tekemisestä, jonka päämäärä on sen itsensä ulkopuolella, syntyvässä esineessä tai muussa ulkoisessa tekemisen tuloksessa, mutta myös ihan itsessään siinä tekemisessä, joka on kokemuksellisesti tekijälle monin tavoin merkityksellistä. Onnistunut tekeminen käytännöissä edellyttää yhteistyötä ja keskustelua myös muiden, kyseiseen käytäntöön osallistuvien tekijöiden kanssa.

Mikä sitten antaa aiheen - ja oikeuden – nimittää joitain näistä käytännöistä hyvän elämän käytännöiksi? Tähän olen löytänyt kaksi hyvää syytä, jotka molemmat ovat yleisesti tunnettuja, käsityöhön liittyviä ilmiöitä. Ensimmäinen on taito eli osaaminen, jota tekemisessä tarvitaan, toinen syy koostuu hyveistä, jotka liittyvät tekemiseen.

Osaamisen antamia hyviä asioita käytännöissä

Osallistumalla käytäntöihin ihmisen on mahdollista saavuttaa sekä ulkoisia että sisäisiä hyviä asioita. Molempia näitä tekijä saavuttaa oppimalla kyseisen käytännön edellyttämiä erinomaisuuksia, eli tulemalla taitavaksi tekemisessään.

Taidot ovat siis välineitä, joilla voidaan saavuttaa ulkoista hyvää, esimerkiksi taloudellista etua, mutta niillä on myös itseisarvo, eli taitava toiminta on itsessään tekijälle arvokasta ja tekee hänet onnelliseksi. Esimerkiksi käsityön tekijöiden ja tutkijoiden piirissä on yleisesti tunnettua, että eräs suurimpia onnen lähteitä ihmiselle on omassa itsessään piilevien kykyjen  aavistaminen ja niiden harjaantumisen ja käyttöön ottamisen tuoma hallinnan kokemus.

Tekijän osaamisella saavutetut ulkoiset hyvät asiat ovat aina jonkun yksilön omaisuutta tai jonkun hallussa. Siinä ne eroavat ratkaisevalla tavalla osaamisella saavutetuista sisäisistä hyvistä asioista, sillä nämä puolestaan ovat aina hyviä asioita koko tuohon käytäntöön osallistuvalle yhteisölle. Kun esimerkiksi käsityön tekijä valmistaa jonkin laadukkaan tuotteen, on se tekijälleen hyvin arvokas ja tärkeä, koska siinä ilmenevät tekemisen prosessiin liittyvät tekijän kyvyt ja taidot erilaisina laatuina eli ominaisuuksina. Ne ovat ikään kuin tekijän persoonallisuuden ulkoinen toteutuma. Mutta työn laadusta ja siinä syntyneestä luksuksesta saavat tekijän lisäksi nauttia myös tuotteen käyttäjät, välittäjät ja koko tekijäyhteisö, joka saa siitä uutta oppia oman tekemisensä avuksi.

Aristoteles sanoo, että ihminen tavoittelee luonnostaan kaikessa tekemisessään laatua, koska tietäessään ja kokiessaan tekevänsä jotain hyvin, hän on onnellinen. Onnellisuus taas on Aristoteleen mukaan ihmiselämän korkein päämäärä ja tavoite. Se ei koskaan ole väline minkään muun tavoitteen saavuttamisesksi. Jos ihmisen halu tehdä hyvää hyvin ja hänen taitonsa, jotka mahdollistavat sen, yhtyvät jossain käytännössä, ja hän näin saavuttaa onnen elämässään, niin eikö tuota käytäntöä silloin voida sanoa hyvän elämän käytännöksi!

Hyveitä käytännöissä

Hyvän elämän käytännöissä ja niihin verrattavissa, sisällöllisesti ja rakenteellisesti työn tekijää tyydyttävissä, niin sanotun työelämänkin tehtävissä, ihminen tekee uskomattoman ahkerasti ja uupumatta laadukasta tulosta mielellään, kun palkkana siitä on myös sisäisesti hyviä asioita. Eräänlainen laadunvarmistusmenetelmä on silloin rakentunut hänen mieleensä eettisinä periaatteina. Tässä on myös käsityön suuri yhteiskunnallinen merkitys.

Hyveet ovat eettisiä periaatteita, ja niiden ohjaama työ on laadukasta. Mutta mitä sitten on laatu? Platonin mukaan on olemassa hyvän idea, ja laatu on sen ilmentymä. Ihmisen toiminnassa hyvän idea ilmenee mm. käytännöllisyytenä, järkevyytenä, malttina, rauhallisuutena, ripeytenä, rohkeutena, harkitsevuutena ja oikean suhteen tajuna. Nämä ovat hyveitä hyvän elämän käytännöissä, siis myös käsityössä. Laatua käsityön ulkoisessa tuloksessa eli syntyneessä esineessä ovat esimerkiksi kauneus, kestävyys ja käytettävyys.

Mutta yhteiskunnassa, jossa hyveitä ei arvosteta, käytännöt eivät voi kukoistaa. Siksi on tärkeää, että hyvän elämän käytäntöjä, myös käsityötä, opetetaan yleissivistävässä koulutuksessa nuorille, jotka joskus rakentavat uuden yhteiskunnan.

(Tarkempaa tietoa MacIntyren teorian yhteydestä käsityöhön blogissani "Hyvän elämän käytäntöjä" maaliskuulta 2017.)