Tunteet ovat tärkeitä

"No niin, keskustellaanpa nyt siitä, mitä sinä haluaisit tehdä työnäsi aikuisessa elämässäsi", sanoi isäni minulle ollessani lukion viimeisellä luokalla. Vastaukseni nousi tunteesta, sisäisestä halustani: "Haluaisin tehdä jotain kaunista käsilläni", sanoin.

"Jaha, käsityönopettaja olisi varmaan hyvä valinta. Siinä saa tehdä kaunista käsillään, ja se on hyvä ammatti naiselle, pitkät lomat", vastasi isäni. Se vastaus nousi järkevästä harkinnasta, ymmärsin sen heti, vaikka kauhistuin opettajuutta monen koululaisvuoden jälkeen. "Opettajuus ei sulje muita mahdollisuuksia pois, mutta varmistaa toimeentulon. Vaikka olet nainen, sinun on pystyttävä elättämään itsesi ja lapsesi. Voi tulla vaikka sota, ja kuolee ne miehet kumminkin aiemmin", kuului isäni analyysi asiasta. Hyväksyin sen, olihan kysymys minun tulevaisuudestani ja mahdollisten lastenikin tulevaisuudesta. Ja isälläni oli viiden vuoden sotakokemus, joka oli alkanut juuri silloin, kun hänen kaksoisesikoisensa olivat syntyneet.

Mutta silti, minulle tunne oli tärkein valintaperuste. Olen kiitollinen, kun sain sen perusteella tehdä valintani. Samalla olen kiitollinen myös viisaalle isälleni, sillä opettajuus ei todellakaan sulkenut mitään pois, vaan avasi monia uusia ovia..

Suomen Akatemian akatemiaprofessori ja Jyväskylän yliopiston filosofian professori Sara Heinämaa sanoi Helsingin Sanomissa Anna-Stina Nykäsen häntä haastatellessa (18.10.20, B 6): "Päätöksenteossa ei saa unohtaa tunteita". Hänen mukaansa tunteet herättävät meidät toimintaan, mutta myös itsekritiikkiin ja muutokseen. Ne erottelevat ulkoapäin asetettujen tavoitteiden joukosta sellaiset, jotka ovat itsellemme tärkeitä. Tunteista tärkein ehkä on rakkaus. Se on siitä erityinen tunne, että se ei kohdistu vain läsnäolevaan, vaan myös tulevaan, mahdolliseen ja potentiaaliseen. Siksi se on tärkeää myös politiikassa ja taloudessa. "Kun ihminen rakastaa työtään, hän rakastaa koko prosessia, ei vain lopputulosta. Taiteilijan rakkauden kohde ei ole vain kauneus, vaan myös sen hidas, jatkuva tuleminen", sanoi Heinämaa, ja osui käsityönkin rakastamisen ytimeen.

Käsityötaito ja kokeellinen luonnontiede

Edellisen sukupolven suuri suomalainen filosofi Gerg Henrik von Wright pohti kriittisesti maailman menoa, ihmisen ja yhteiskunnan "kehitystä" omana aikanaan. Teoksessaan Tiede ja ihmisjärki (1987) hän sanoo tarkoituksenaan olevan yrittää ymmärtää, miten tiede on tekniikan kautta vaikuttanut ihmisen elinehtoihin. 1900-luvulla oli selvästi näkyvissä, että deterministis-mekanistinen luonnontieteellinen maailmankuva oli perusteellisesti järkkynyt ja osittain jo murentunut. Sen rinnalle oli hiljalleen hivuttautunut eräänlainen holistinen tai kokonaisvaltainen näkemys. Tästä syntyi ristiriita ihmiskunnan kehitysnäkymiin. Miltei tuskastuneen tuntuisesti von Wright tunnustaa, että hänen pohdinnoissaan kysymys on siitä, mihin olemme matkalla. (Emt., 9-11). Tämä ristiriita, tämä kysymys tuli kuin myrskynä vesilasiin mukaan myös käsityönopetuksen kehittämiseen 1900-luvun lopulla.

Homo faberin, tekevän/valmistavan ihmisen järkevyys on sukua sille rationaalisuudelle, joka ilmenee luonnontieteellisessä kokeessa. Käsityötaito on von Wrightin mukaan epäilemättä eräs lähtökohta uuden luonnontieteen manipulatiiviselle asenteelle luontoa kohtaan (von Wright 1987, 49). Ja kukapa tätä vastaan voisi mitään sanoa! Käsityötekniikat ovat ensimmäisiä tekniikan lajeja, joiden avulla ihminen on muokannut materiaalia, maailmaa ja itseään. Se työ jatkuu edelleen, koska se on työtä, jota sen tekijät rakastavat. 

Alunperin käsityö onkin nimenomaan ollut työtä, välttämätöntä taitoa toimeentulon kannalta ja elämän arjessa pärjäämiseksi. [1] Sellaisena sen Cygnaeus myös toi suomalaiseen kansakouluun. Mutta sitten maailmankuva järkkyi. Tekniikka alkoi kehittyä huimasti, maailman muokkaamisen ja muuttamisen vauhti kiihtyi. Saavutukset lupasivat loistavaa tulevaisuutta, mutta alkoivat jo näyttää myös pelottavilta. Oli pakko miettiä, mihin olemme matkalla. Tässä tilanteessa koulukäsityössäkin eri käsityötekniikoiden haltijat valitsivat puolensa; kuuluisiko heidän työnsä kehittyvään tekniikkaan ja teknologiaan vai olisiko sen oikea koti holistisemman näkemyksen mukaan ihmistä palvelevan ja kehittävän kulttuurin piirissä. Näistä valinnoista tuli vähitellen kohtalokkaalla tavalla yhteensopimattomia.[2]

Käsityö ja yrittäjyys

Vaikka tiedän, että käsityön tekemisessä on aina mukana niinsanottu 'sisäinen yrittäjyys', ja siinä tarvitaan muun muassa pitkäjänteisyyttä ja riskinottokykyä, ominaisuuksia, jotka myös yrittäjyyteen liitetään, en koskaan ole voinut välttää hienoista ärtymystä ja ahdistuneisuuttakin, kun kuulen ja havaitsen, että yrittäjyyskasvatus liitetään käsityökasvatukseen. Intuitiivisesti pidän niitä yhteensopimattomina. Mutta aivan viime päivinä olen kaksi kertaa yllättynyt iloisesti, kun silmiini on osunut uutta tietoa tästä asiasta.

Sosiaalisen median välityksellä sain tiedon Piia Rytilahden väitöksestä Lapin yliopistossa 23.10.2020. Tutkimuksen nimi on Pohjoisen muotoilun teoria. Kestävän muotoilun kuluttamisen perusteista. Tutkimuksen kohteena on se, miten ulkoilmaharrastajat käyttävät ja kuluttavat ylellisyystuotteita ja -palveluja sekä ekologisia tuotteita ja -palveluja.  Ennakkotietojen mukaan tutkimuksessa nousee esiin kuluttamisen materiaalinen näkökulma yllättävällä tavalla. Tuotteiden materiaaliset ominaisuudet suhteessa käyttäjän henkilökohtaisiin ruumiillisiin tuntemuksin ovat usein valinnan perusteina. Muotoilun kuluttajat siis arvostavat sitä, miltä tuote tuntuu minun sormenpäissäni, miten se istuu minun vartalolleni ja miten se myötäilee minun liikkeitäni. Silloin he arvostavat ominaisuuksia, jotka ovat käsityön omaa estetiikkaa ja joita käsityön tutkijat kuvaavat termillä handsome. [3] Sen syntyminen tuotteeseen edellyttää myös sitä, mitä sanotaan kestävyydeksi, laadukkaita luonnonmateriaaleja ja laadukasta työtä. Sellaisia tuotteita käytetään kauan ja korjataan tarvittaessa, niistä ei hevin luovuta.

Muotoilu irtosi aikoinaan käsityöstä omaksi koulutusalakseen ja ammatikseen. "Muotoilijan tehtävänä on suunnitella tuotteet ja palvelut niin, että lopputuotteet vastaavat sekä kuluttajien toiveisiin että myyjien kaupallisiin tarpeisin, mutta silloin kun muotoilija suunnittelee kestävän kulutuksen periaatteelle rakentuvia tuotteita ja palveluja, tavoite on jo lähtökohtaisesti ristiriitainen ja usein vaikeasti hahmotettava", sanoo Piia Rytilahti tutkimuksensa esittelyssä.

Niin, sama koskee myös hyvin yksilöllisiä tuotteita. Se on hyvin ymmärrettävää, sillä tuotteita, joissa ilmenee handsome ja jotka ovat yksilöllisesti suunniteltuja, voivat olla vain käsin tehdyt tuotteet. Käsityön tekijät puolestaan eivät sovi muiden tuottajien kanssa kilpailevaan yrittäjyyteen, koska käsityötuotteet valmistuvat hitaasti ja niistä tulee persoonallisia ja kalliita.

Sitäpaitsi, käsityön tekeminen, niinkuin taiteenkin tekeminen lähtee tekijän sisäisestä halusta, ja yrittäjyys siitä, että luodaan jotain, joka täyttää ulkoapäin tulevia tarpeita. Sen lausui julki myös Tommi Lindell, säveltaiteilija ja yrittäjä (HS 13.10.20, B 11). Mutta tämä ahneuden tympeässä mausteliemessä marinoitu yhteiskunta ei arvosta muita taitoja kuin rahan tekemisen taitoa ja yrittää siksi ympätä sitä yhteen myös hyvän elämän käytäntöihin [4] liittyvien taitojen kanssa, vaikka ne ovat yhteensopimattomia.

_______________________________

[1] Käsityöstä työnä ja kulttuurina, katso tarkemmin teoksestani "Käsin tekemisen filosofiaa" (2014, 58-63).

[2] Sillä, että vastakkaisten valintojen tekijät itse valikoituivat pitkälti sukupuolen mukaan, saattaa olla yhteys luonnontieteen kehitykseen. Luvussa VI Jumalan kuva ja luomakunnan herra von Wright kuvaa laajasti uuden luonnontieteen syntyä ja kehitystä aina 1600-luvulta alkaen, ja päättää tämän luvun seuraavasti: "On merkittävää, että se kieli, jolla sekä Bacon itse että Royal Societyn perustajat kuvasivat ohjelmaansa, on seksuaalisen symboliikan kyllästämää. Luonto on nainen, joka tiedemiehen on valloitettava. Hänen on metodisesti ja systemaattisesti riisuttava äiti luonto, paljastettava hänen salaisuutensa, tunkeuduttava hänen syliinsä ja siten pakotettava hänet täydelliseen alistumiseen. Uudella tieteellisellä asenteella on täten alusta asti ollut vahva maskuliininen painotus – seikka johon meidän aikamme feministisellä liikkeellä on ollut aihetta kiinnittää huomiota." (von Wright 1987, 62).

[3] Katso tarkemmin blogikirjoituksestani "Kauneutta ja käytettävyyttä" (24.3.2018).

[4] Katso tarkemmin blogikirjoituksestani "Hyvän elämän käytäntöjä" (5.3.2017).


Kuva Pixabay