Åbo Akademissa Vaasan opettajankoulutuslaitoksella käsityönopettajaksi opiskeleva Roland Wahlstèn sai pro gradu -työnsä valmiiksi  juuri tässä kuussa. Opinnäytteen nimi on "Den svenska skolslöjden. En studie om slöjdämnets utveckling och nuläge i Sverige". Aihe kiinnostaa ymmärrettävästi käsityönopettajia myös naapurimaassamme. 19.1.2018 ilmestyikin Ruotsin käsityöopettajien verkkosivustossa (Slöjdlärarportalen) Wahlsténin haastattelu http://slojdlararportalen.se/den-svenska-skolslojden-i-ett-finlandskt-perspektiv. Se antoi aiheen tähän blogikirjoitukseen.

Roland Wahlstèn kiinnostui ruotsalaisesta koulukäsityöstä ja käsityön asemasta ruotsalaisessa koulujärjestelmässä ollessaan kenttäharjoittelussa eräässä ruotsalaisessa koulussa. Siellä hän pääsi vertailemaan ruotsalaista ja suomalaista käsityöoppiainetta toisiinsa ja kertoo kuulleensa myös negatiivista kritiikkiä ruotsalaisesta koulukäsityöstä. Hän kiinnostui käsityön asemasta ruotsalaisessa koulussa siinä määrin, että päätti tehdä pro gradu-tutkimuksensa tästä aiheesta. Hänen tutkimuksensa painopiste on lähinnä teknisessä työssä.

Wahlstènin mukaan suomalainen käsityönopettaja saa koulutuksessaan ruotsalaista paremmat teknologiset tiedot käsityöstä. Lähinnä hän arvelee tämän johtuvan siitä, että suomalainen käsityöoppiaine on sisällöltään laajempi ja monipuolisempi kuin ruotsalainen, näin erityisesti teknisen työn alueella.

Suomalainen käsityönopettaja oppii koulutuksessaan reflektoimaan akateemisen ajattelutavan mukaisesti sekä oppiaineensa sisältöjä että sen opettamista koskevia kysymyksiä. Tämän tutkija arvelee juhtuvan siitä, että Suomessa on käsityöllä oma tieteenalansa, käsityötiede, johon kuuluu myös käsityökasvatus. Meillä siis käsityönopettajakoulutus on akateemista, mikä on erittäin merkityksellistä käsityön aseman ja säilymisen kannalta koulussa. Wahlsten suosittelee myös ruotsalaisille käsityön omaa tieteenalaa.

Merkittävänä erona ruotsalaisen puu- ja metallityön ja suomalaisen teknisen työn välillä Wahlstèn pitää edellisen esteettistä suuntausta jälkimmäisen teknologiseen suuntaukseen verrattuna. Erään syyn tähän hän näkee Suomen teollistumisen historiassa. Vielä 1950- ja 1960-luvuilla koulukäsityön nähtiin meillä tukevan teollisuutta ja työelämää, ja sitä kehitettiin tästä näkökulmasta lähtien. Myös sodan jälkeinen jälleenrakennus vaati taitavia rakentajia. Tutkija näkee koulukäsityön vaikuttaneen jopa suomalaisten maineeseen hyvinä työntekijöinä. Näistä lähtökohdista on Suomessa ollut aina luonnollista ottaa käyttöön uusia tekniikoita ja uutta teknologiaa sekä yhä uusia materiaaleja käsityöoppiaineen piiriin.

Eroja Ruosin ja Suomen välillä löytyy myös siinä, mitä tulee yrittäjyyskasvatukseen ja oppilaiden innovatiivisuuden kehittämiseen käsityöoppiaineessa. Suomessa nämä aiheet ovat olleet mukana eri tavoin käsityön opetuksessa jo pitkään. Ruotsissa tätä kehitystä on tarkkailtu ehkä varovaisen kiinnostuneina.

Kohteliain sanakääntein tutkija suosittelee ruotsalaisille kollegoilleen oppiaineensa vähittäistä modernisointia ottamalla aineeseen mukaan tulevaisuuden taitoja, joita esimerkiksi työn digitalisoituminen edellyttää. Hän muistuttaa, että myös käsityö opetuksen avulla voimme osallistua yhteiskunnan kehittämiseen ja kehityssuunnan määrittelyyn.

Käsityön opetuksen suurina haasteina Ruotsissa Wahlstèn pitää epäpätevien opettajien suurta määrää. Useilta heistä  puuttuu opettajankoulutus. Toinen haaste on aineopintojen jatkuva väheneminen opettajankoulutuksesta. Etäkursseilla ei saavuteta kunnollista aineenhallintaa, eikä opettajankoulutus tällaisenään huokuttele opiskelijoita vaikka töitä olisi runsaasti tarjolla.

Kysyttäessä asiaa Wahlstèn sanoo, että hänen nähdäkseen käsityöoppiainetta ei kyseenalaisteta Suomessa siinä määrin kuin tapahtuu Ruosissa. Käsityöllä näyttää Suomessa olevan korkeampi status kuin Ruotsissa. Tärkeimpänä käsityön arvostusta tukevana seikkana hän pitää käsityönopettajien akateemista koulutusta. Kun oma oppiaine voi olla yliopisto-opintojen pääaine, merkitse se tietenkin myös sitä, että jatko-opintoja käsityössä tehdään jatkuvasti, ja uutta korkeatasoista tutkimusta on aina saatavilla ajankohtaisista aiheista. Neljässä yliopistossa Suomessa on käsityönopettajankoulutusta ja myös alan professori / professoreja ja tutkijoita. Käsityönopettajat kentällä voivat jatkuvasti päivittää uuteen tutkimukseen perustuen tietojaan ja täydentää osaamistaan omassa työssään. Yhä lisääntyvä käsityön tutkimus on taustalla myös asenteiden muokkautumisessa käsityöoppiainetta kohtaan positiivisiksi yleisesti yhteiskunnassa. Niinpä meillä pidetään nykyisin käsityötä paitsi työhön kasvattavana, myös yleissivistävänä oppiaineena.

Kun haastattelija kysyy Wahlstènilta neuvoja ruotsalaiselle käsityönopettajalle käsityön arvostuksen nostamiseksi, sanoo tämä jotain, joka lämmittää suomalaista käsityön filosofian tutkijaa ihan ytimiä myöten. Hän sanoo, että käsityönopettajan tulisi ymmärtää käsityön merkitys ihmiselle, yhteiskunnalle ja luonnolle entistä syvällisemmin ja hänen tulisi osata välittää tuo ymmärrys myös oppilaille ja heidän vanhemmilleen. Silloin tietäisimme kaikki, miksi on tärkeää opiskella käsityötä tässä modernissa maailmassa.

(Nyt taisin kyllä tulkita aika vapaasti omasta näkökulmastani, mutta en kovin kauas ehkä eksynyt.)

P.S. Tässä eräs Slöjdlärarportalenin juttuun jätetty kommentti.

En otroligt viktig artikel!
Allt, precis allt är värdefullt vetande och borde diskuteras flitigt på såväl lärarutbildningar som bland oss verksamma lärare och våra huvudmän.
En hel del av det som skrivs fram är långt ifrån en verklighet i dagens Sverige.