Ensimmäinen tosikertomus:

käsityön taitaja on nykyisin työntekijänä epäuskottava

Osallistuin 15.4.21 Tulevaisuuden tutkimuksen seuran Turun toimintaryhmän Tulevaisuustorstai-tilaisuuteen. Luennoitsijana oli KTT futurologi Elina Hiltunen. Hän puhui aiheesta ”Ajatuksia tulevaisuudesta”. Siinä yhteydessä hän puhui vähän myös käsityöstä ja sai tilaisuuden päätteeksi kiitokseksi tulevaisuuden tutkijoiden neulomat, hyvin persoonalliset sukat.

Tulevaisuuden tutkimus on monialainen tutkimusalue, ja tutkijayhteisössä on siis useiden eri tieteenalojen edustajia. Mielestäni se on sen rikkaus. Kuitenkin minulle on syntynyt käsitys, että valtaosa tulevaisuuden tutkijoista, ainakin Suomessa, on kauppatieteilijöitä ja insinöörejä, onhan Tulevaisuuden tutkimuskeskus osa Turun kauppakorkeakoulua. Käsityöstä ei siellä usein puhuta.  Nytkin oli kysymys käsityöstä lähinnä terapeuttisena toimintana, rentoutumisen ja rauhoittumisen välineenä, ei niinkään joidenkin ihmiselle yleisesti tärkeiden ja hyödyllisten kykyjen ja taitojen kehittäjänä.

Yllättäen Elina Hiltusen esityksessä tuli esiin hyvin erikoinen asia käsityöstä juuri tästä näkökulmasta katsoen.  Kävi nimittäin ilmi, että on vaarallista paljastaa käsityötaitonsa työnantajalleen, varsinkin esimerkein havainnollistettuna.

Elina on hyvin taitava virkkaaja. Hän virkkaa mielellään satu- tai mielikuvitusolentoja. Sellaisia hauskoja hahmoja, joita näkee lastenkirjoissa ja sarjakuvissa niin kuin vaikkapa Muumit. Nähtävästi hän myös käyttää virkkaamiseen paljon aikaa. Hän näytti kuvia tekemistään hahmoista, ja niitä oli suuret määrät, ihan kasoittain. Kaikki näyttivät kuvista päätellen olevan hyvin laadukasta työtä. Hän kertoi, että kerran ollessaan luennoimassa hän oli puhunut yleisölleen myös tästä harrastuksestaan ja näyttänyt kuvia töistään. Myöhemmin hän kertoi tapauksesta myös työnantajalleen. Työnantajan mielestä hän tällä paljastuksellaan oli tehnyt itsestään ja työpaikastaan epäuskottavan.

Tämä on käsityötaidon paljastamisen vaara. On huomattava, että kysymyksessä oli taito siinä käsityössä, jota ennen sanottiin koulussa tekstiilityöksi ja kansanopetuksen alkuaikoina tyttöjen käsityöksi.

Toinen tosikertomus:

 "nikkaroinnin" taitaja on työntekijänä nykyisinkin hyvin uskottava

Tulevaisuustorstaina kuulemani näkemys käsityötaidosta sai minut surulliselle mielelle, mutta avattuani Helsingin Sanomat lauantaina 24.4.21 riemastuin. Ei käsityötaito teekään kaikkia taitajia työelämässä epäuskottaviksi! Lehdessä on entisen pääministerin, kansanedustajan ja menestyneenä yrittäjänä tunnetun Juha Sipilän haastattelu otsikolla "Enemmän aikaa nikkaroinnille" (C21). Heti aluksi Sipilä kertoo tehneensä viime aikoia pilkkikopin, pöydän miniälle, puupyssyjä lapsenlapsille ja vähän remonttia kotona.

Juha Sipilää ei kuitenkaan kukaan varmaankaan epäile työelämässä epäuskottavaksi edes tämän paljastuksen jälkeen. Vai tuliko jollekin tällaista mieleen?

Sipilän pääministerikaudella kohennettiin muun muassa Suomen julkista taloutta ja saavutettiin varsin kunnianhimoinen työllisyystavoite. Haastattelussa hän kertoo, että nämä saavutukset vaativat rohkeutta ja vaikeita päätöksiä, joista joutuu kantamaan myös vastuun. Sen sijaan hän ei kerro, että nuo kyvyt ovat juuri niitä, joita tekijä oppii käsin materiaalia työstäessään motoristen taitojen lisäksi. Mutta ei se mitään, minähän tiedän jo sen, ja niin tietävät kaikki käsityötä opettavat ja sitä tutkivat henkilöt. Uskottavuutensa puolesta Sipilä ei myöskään näytä itsekään olevan yhtään huolissaan, vaikka paljastaa meille haastattelun lopuksi vielä senkin, että aikoo keskittyä vastaisuudessa politiikan sijaan "johonkin pienimuotoisempaan, vaikka puusepän töihin sitten".

On huomattava, että kysymyksessä ovat Sipilän tapauksessa taidot siinä käsityössä, jota ennen sanottiin koulussa tekniseksi työksi ja kansanopetuksen alkuaikoina poikain käsityöksi.

Työntekijän piilevät kyvyt

Työelämässä tarvittavista kyvyistä kirjoittaa Helsingin Sanomat myös torstaina  22.4.21 otsikolla "Piilevät kyvyt esiin". Palkittu rekrytoinnin ammattilainen ja tietokirjailija Saana Rossi on siinä haastateltavana ja sanoo, että työnhakija on usein sokeutunut ulkopuolella opintojen ja työkokemuksen saamiensa taitojen suhteen eikä kerro niistä työnhakutilanteessa, vaikka kannattaisi. Myöskään työnantajat eivät Rossin mukaan ymmärrä työn ulkopuolella opittujen taitojen arvoa riittävästi.

Tässä artikkelissa puhutaan urheilun, lukemisen ja vanhemmuuden ihmiselle opettamista taidoista, mutta ei mainita käsityötaitoa. Meillä on kuitenkin tutkimuksellista tietoa siitä, että materiaalin työstäminen käsin on yksi monipuolisimmin ihmistä kehittävä tekemisen tapa. Ehkä sen arvo hiljalleen selviää myös nykyisessä työelämässä. Tärkeä askel tällä tiellä on se, että käytetään asiallisia käsitteitä näistäkin asioista puhuttaessa. Peruskoulussamme on nykyään oppiaine käsityö, johon sisältyy kaikkista materiaaleista kaikilla käsityötekniikoilla tekeminen. Hylättäköön kaikki muut nimitykset tälle tuottamistoiminnalle.

Ajatuskoe kirjailija Juhani Karilan mukaan

Helsingin Sanomissa 24.4.21 (C6) on kirjailija Juhani Karilan Lauantaiessee nimeltä "Kun vaihdoin romaanin päähenkilön sukupuolen, tapahtui ihme". Hän tarkoittaa monin tavoin palkittua romaaniaan "Pienen hauen pyydystys", joka on hänen ensimmäisensä. Romaanin päähenkilö oli mies, joka oli innostunut hauen pyydystyksestä ja rakastunut naiseen. Työn alkuvaiheessa Karila pyysi puolisoaan lukemaan tekstin ja odotti tietysti kehuja. Puoliso ehdotti korjausta: "Vaihda päähenkilö miehestä naiseksi."

Kirjailija noudatti neuvoa ja vaihtoi päähenkilön ja hänen rakastettunsa nimet päittäin, miehestä tuli nainen ja naisesta mies. Ja se toimi oikein hyvin! "Aivan kuin tarina olisi huuhdeltu puhtaalla sadevedellä", hän riemuitsi!

En referoi Karilan lauantaiesseetä tämän tarkemmin, se kannattaa jokaisen lukea kokonaan, niin kuin mielestäni kaikki muukin, mitä tämä nuori, lahjakas kirjailija kirjoittaa. Mutta ehdotan ajatuskoetta hänen mallinsa mukaisesti: vaihdetaan tämän kirjoitukseni kahdessa ensimmäisessä alaluvussa mainittujen henkilöiden sukupuoli. Tehdään siis Elina Hiltusesta mies, vaikkapa Pekka Pekonen ja Juha Sipilästä nainen, vaikkapa Tiltu Tuivero. (Nimiä ei tässä kannata vaihtaa päittäin, koska kysymyksessä on  tunnetut julkisuudenhenkilöt. Se vääristäisi koetta, romaanissahan henkilöt ovat fiktiivisiä.) Kysymys kuuluu, tekisikö Tiltun käsityötaito nyt hänestä uskottavan ja Pekan käsityötaito hänestä epäuskottavan työelämän näkökulmasta katsoen?

Omistan tämän kirjoituksen kaikille niille käsityönopettaja-kollegoilleni, jotka ovat kokeneet kovin vaikeiksi käsityöoppiaineeseen viime vuosina tehdyt muutokset.

Vanha säärystin on hyvä pressopannun myssy, ja kuksa on käsityön klassikko.