Ne kaksi ovat Punomo, Käsityö verkossa ry ja käsityön tutkija Niina Väänänen.
Punomon sankariteko on se, että sen toimitus julkaisi 17.2.21 Niina Väänäsen suomenkielisen artikkelin Kestävä käsityö auki purettuna ja yhteen koottuna. Artikkeli perustuu Väänäsen väitöstilaisuudessaan pitämään lectio praecursoria´an. Niina Väänäsen sankariteko puolestaan on se, että hän teki tuon tutkimuksen Sustainable craft: dismantled and reassembled (2020, Itä-Suomen yliopisto).
Tämä sankarivalinta on minun valintani ja siis täysin subjektiivinen. Tarkoitukseni on tässä blogikirjoituksessa perustella se.

Viestit vellovat

Maailmamme on täynnä viestintää tärkeistä ja vähemmän tärkeistä asioista. On vaikea valita mitä lukea, mitä katsella tai kuunnella. Medialukutaito on lujilla ja kriittisyyttä kysytään usein yli voimien kirkuvien otsikoiden ja välkkyvän mainonnan ristitulessa. On tarjolla asiallista keskustelua ja vihaviestejä, uskomuksia, ideologioita, kokemuksia ja tarinoita.

Miten mediassa näkyy käsityö? Ei juuri mitenkään. Tai kyllä käsityöstä puhutaan viestivälineissä tänä aikana ehkä enemmäkin kuin ennen, mutta ei `vakavassa mielessä´. Käsityö liitetään mediassa useimmiten harrastuksiin, vapaa-aikaan, kotoiluun, viihtymiseen tai vaikkapa käsityömateriaalien markkinatilanteeseen, kuten islantilaisen villan suureen menekkiin, jopa loppumiseen, nykyisestä islantilaisneuleiden suuresta suosiosta johtuen. Parhaimmillaan tuodaan esiin myös käsityön terapeuttinen, tekijän hyvinvointia edistävä vaikutus, joka myös tutkimuksin on todettu. Onhan se mukavaa, kun käsityöstä näinkin puhutaan, ja ihan ansiosta se kuuluu koti, kaupunki ja vapaa-aikasivuillekin. Mutta huomasiteko otsikon Muotoilu pelastaa maailman?  (Kolumni Helsingin Sanomissa sivulla A4 (Rosa Meriläinen.) Tuohon tyyliin ei käsityöstä koskaan puhuta mediassa, vaikka pitäisi. Maailman pelastajina ja suurina tekijöinä viheliäisten ongelmiemme ratkaisuissa esitellään usein myös uusi teknologia, erityisesti puhdas teknologia. Sekä muotoilu että teknologia ovat käsityöstä syntyneitä, mutta eivät saaneet kaikkia äitinsä hyviä ominaisuuksia periä.

Median suhtautumisesta käsityöhön kertoo paljon Helsingin Sanomissa 16.2.21 osastossa Kaupunki (A16) ollut otsikko Moni on hurahtanut käsitöihin. Jutussa kerrotaan mm. lankakauppojen suuresta menestyksestä korona-aikana ja neuleohjeiden ja vinkkien runsaasta tarjonnasta sosiaalisessa mediassa. Helsingin yliopiston käsityötieteen professori saa tässä lehtijutussa myös puheenvuoron. Siinä hän tuo esiin käsitöihin hurahtamisen syinä esim. sosiaalisesta mediasta nykyisin saatavan inspiraation ja tekemisen neuvot sekä sen suoman yhteisöllisyyden kokemuksen. Hän mainitsee myös uusien lankaliikkeiden ja verkkokaupan mahdollistaman laajan ja laadukkaan materiaalin saatavuuden. Ekologisuutta hän ei mainitse, mutta haluan uskoa, että hän liittää sen laadukkuuteen.

Punomo, käsityön oma media, on käsityö-arjen sankari, kun se julkaisi Niina Väänäsen artikkelin. Täällä sankariteolla se kiinnitti meidän huomiomme käsityön vahvuuteen tekemisen tapana ja oppiaineena tässä viheliäisten ongelmien kanssa kärvistelevässä maailmanajassa. Toivottavasti moni muukin minun lisäkseni sai tästä sankariteosta virikkeen etsiä käsiinsä tai näkyvilleen Väänäsen tutkimus!

Tietoa tulvii

Tutkitun tiedon äärelle pääsee tänä päivänä kuka vaan ja missä vaan. Ei tarvita välttämättä yliopiston kirjastokorttia, ei pääsyä suljettuhin tietokantoihin eikä tarvitse ostaa kalliita ja painavia opuksia. Tiedon runsaudesta on kiusaus "poimia kirsikoita", päättäjillä on kuulemma taipumusta siihen. Se tarkoittaa, että valitaan saatavissa olevasta tutkimustiedosta sellainen, joka tukee omaa, jo omaksuttua ajattelua, eikä vaadi muutosta siihen. (Jukka Ruukki, HS 21.12.20, A5). Teetkö sinäkin niin? Jos näin  tekevät monet, ei maailma todellakaan paremmaksi muutu. Ja monet tekevät, tämä surullinen tosiasia on näkyvissä meidän nykyisyydessämme. Onko tulevaisuus toivoton, tuhoammeko maailman, vaikka tietoa on tarpeeksi ja siis myös edellytyksiä paljon parampaan?

Varmaa totuutta tai lopullista tietoahan ei tieteelläkään ole tarjota. Aina on oltava valmis muuttamaan näkemyksiään ja avoin uuden  tiedon omaksumiseen. Tiedetoimittajilla ja uutisten taustoja luotaavalla ns. vastuullisella journalismilla  on ratkaiseva merkitys uuden tutkimustiedon esittelijöinä suurelle yleisölle. Kaikilla ihmisillä ei ole aikaa, voimia eikä kykyäkään pysyä yksin ajan tasalla ja kuitenkin kaikki tarvitsevat mahdollisimman luotettavaa tietoa tehdessään työtään ja elämäänsä koskevia valintoja ja päätöksiä.

Käsityötieteen tai käsityökasvatuksen tutkimuksia tiedetoimittajat esittelevät tosi harvoin. Silmiini ei ole osunut Niina Väänäsenkään tutkimuksen esittelyä. Nyt se löytyi helposti Punomon julkaiseman artikkelin yhteydestä. Tähän mennessä olen ehtinyt siihen vasta alustavasti tutustua – huono kielitaitoni hidastaa lukemista harmittavaisen paljon. Ja on tunnustettava, että tämä tutkimus ei muutenkaan ole lukijalle helposti omaksuttava. Mutta sen jo tiedän, että viheliäisten ongelmiemme ratkaisuja pohtiville päättäjille ja poliitikoille käsityönopettajille koulutuksen suunnittelijoille se kertoo käsityön mahdollisuuksista auttaa meitä maailman pelastamisessa.

Siksi Niina Väänänen on ansainnut valinnan käsityö-arjen sankariksi.

Käsityön anti maailman pelastajalle

Kuka pelastaa voi maailman? Vain ihmisellä taitaa siihen vielä olla mahdollisuus. Vai onko muita ehdokkaita maailman pelastajiksi?
Ei niin.

Ihmisen on siis opittava pelastamaan maailma. Siksi hän tarvitsee kaiken uuden tiedon ja sen sovellukset, mutta myös kaiken vanhan, vielä uudella korvaamattoman tiedon ja käytännöt, jotka osoittautuvat toimiviksi, kuten monet perinnetiedot ja -taidot ja alkuperäiskansojen tiedot ja taidot. Mutta ennen kaikkea hän tarvitsee yhteyden luontoon, fyysisen ja elimellisen aistikokemuksen kuulumisesta luontoon, ei sen ulko- tai yläpuolelle. Yksi parhaista tavoista luontoyhteyden saavuttamiseen ja kokemiseen on luonnosta peräisin olvien materiaalien muokkaaminen käsin ja käsityövälinein. Siksi yksi tärkeimmistä oppiaineista koulussa on käsityö, ja siksi käsityön tärkein tavoite koulussa on oppilaan ekologisen tietoisuuden herättäminen.

Nämä asiat tulevat esille jo Väänäsen suomenkielisessä artikkelissa, Kestävä käsityö auki purettuna ja yhteen koottona (Aikuiskasvatus 3/20, journal.fi). Kun en tässä yhteydessä voi enempää esitellä itse tutkimusta, viittaan erityisesti tämän artikkelin viimeiseen lukuun, joka on otsikoitu Kestävä käsityö ohjaa kohtuuteen ja edellisellä sivulla olevaan kestävän käsityön viitekehys-kuvioon. Sieltä löytyvät olennaiset asiat:
1) on pakko unohtaa ahneus ja tyytyä kohtuuteen,
2) lähtökohta on ihmisessä, sinussa ja minussa, meidän arvoissamme ja ideologioissamme.
Tässä yhteydessä en voi olla viittaamatta myös omaan blogikirjoitukseen Voiko tulevaisuus olla kohtuullinen? (14.1.21, tulevaisuusblogi.fi).

Työstäessään käsin materiaaliaan tekijä oppii tuntemaan sen syvällisesti. Käsityötaitojen hitaasti kasvaessa tekijä oppii myös kunnioittamaan materiaaliaan. Hän ottaa sen tarpeet ja vaatimukset huomioon. Materiaalista tulee hänelle rakas yhteistyökumppani, siihen syntyy hyvä suhde. Näin herää hiljalleen ihmisen ekologinen tietoisuus, ymmärrys siitä miten täällä maailmassa on elettävä suhteessa muuhun olevaan. Se on käsin tekemisen anti ihmiselle maailman pelastajana.

Seija Kojonkoski-Rännäli: Obinugrilaista kansanperinnettä