Taasko avautuvat vanhat haavat
22.6.2018 - Kirjoittanut Kojonkoski-Rännäli Seija
TAO (Teknisten aineiden opettajat ry) julkaisi kannanoton, jossa vetosi peruskoulumme entisen oppiaineen, teknisen työn puolesta https://www.tekninenopettaja.net.
Kannanotto lähetettiin, Elinkeinoelämän keskusliitolle (EK) ja sieltä saatiin myötätuntoinen vastaus, jossa kerrotaan, että liitto jakaa TAO:n kanssa huolen tekisen osaamisen laskusta maassamme ja työvoiman saatavuudesta tulevaisuudessa.
Olen sanaton – ja sanon sittenkin
Suomalaisessa peruskoulussa ei, lain mukaan, ole enää pariinkymmeneen vuoteen ollut oppiainetta Tekninen työ eikä oppiainetta Tekstiilityö. Niiden tilalla on oppiaine Käsityö. Muutos on poliittinen, demokraattisen yhteiskuntamme lainlaatijan eli eduskunnan tekemä, ja sitä valmisteltiin huolellisesti laajan asiantuntijajoukon avustuksella.
Voimme luottaa siihen, että kaikkien peruskoululain valmistelutyöhön osallistuneiden asiantuntijoiden ja päättäjien vilpitön tarkoitus oli yleissivistävän perusopetuksemme kehittäminen entistä paremmaksi ja ajanmukaiseksi. Lopputulos ei kuitenkaan voi miellyttää kaikkia, koska se demokratiassa aina on kompromissi.
Peruskoulu, samoin kuin lukiokin ovat yleissivistäviä oppilaitoksia
Ne palvelevat lasten ja nuorten kasvua mahdollisimma hyvin itseään, muita ihmisiä, kaikkia olevaisia ja koko maailmaa ymmärtäviksi, luoviksi, kehitys- ja toimintakykyisiksi kansalaisiksi. Tähän tarkoitukseen käsityö kaikkine tekniikoineen ja materiaaleineen sopii mainosti, sillä se on oppilasta hyvin monipuolisesti kehittävä oppiaine. Tästä asiasta meillä on jo kauan ollut runsaasti tutkimustietoa.
Ammatillisen koulutuksen eri asteilla ja yliopistoissa kansalaiset hankkivat pätevyyden palvella yhteiskuntaa työelämässä. Siinä koulutuksen vaiheessa, ja myöhemmin saatavan työkokemuksen myötä, heillä on mahdollisuus saavuttaa työelämän edellyttämä taso valitsemallaan osaamisen alueella. Peruskoulussa mestaruus ei ole mahdollista, eikä edes tavoitteena.
Peruskoulain toteutumista pyritään ohjaamaan kymmenvuosittain päivitetyillä Peruskouln opetussuunnitelman perusteilla
Opetussunnitelman perusteita valmistelevat kunkin oppiaineen osalta kyseisen aineen asiantuntijoista: opettajista, opettajankouluttajista ja tutkijoista koostetut työryhmät.
Valmistelutyö perustuu alan tutkimuksiin, mutta on samalla erilaisia näkemyksiä ja käytännön kokemuksia edustavien työryhmän jäsenten dialogia, jossa muokataan yhdessä mahdollisimman tasapuolinen ja kaikkia tyydyttävä kyseisen oppiaineen opetussuunnitelman perusteita kuvaava teksti. Työryhmän työtä ohjataan ja valvotaan hallinnollisesti ja poliittisesti. Tekstiä joudutaan siis useaan kertaan korjaamaan, ja lopputulos on pitkälle viety kompromissi. Kun teksti on valmis, sen laatijat kiertävät laajalti eri puolilla maata sitä selittämässä ja kysymyksiin vastaamassa. Näin ainakin itse tein palveltuani tässä tehtävässä kaksi eri kertaa.
Työryhmän jäsenet eivät saa palkkaa. Tehtävä kuluu opetuksen ja tutkimuksen lisäksi heidän työhönsä niin sanottuna yhteiskunnan palveluna.
Kunta- ja koulukohtaiset opetussuunnitelmat tehdään opetussuunnitelman perusteiden pohjalta kunnissa ja kouluissa opettajien ja kunnan kouluviranomaisten toimesta
Me Suomessa olemme onnellisessa asemassa, sillä meillä on tiukan karsinnan jälkeen suuresta hakijajoukosta aina saatu valita nuorisomme parhaimmistoa edustavat opiskelijat opettajankoulutukseen, ja itse koulutus on hyvin korkeatasoista. Siksi olemme voineet antaa valtakunnallisten opetussunnitelman perusteiden toteutumisen käytännössä paikallisten toimijoiden huoleksi. He eivät johtajia tarvitse. Myös vastuu jakautuu näin eri tasoille, ja käytännön tieto ja kokemukset ovat kiinteasti mukana opetussuunnitelman perusteiden toteutumisessa.
Käsityö, käsin tekeminen, voi suomalaisessa yhteiskunnassa nykyisin oikein hyvin, ehkä paremmin kuin koskaan yhteiskunnan teollistumisen jälkeen
Käsityöharrastus on lisääntynyt huimasti entisestään. Hyvänä vauhdittajana siinä on ollut tietotekniikan kehittyminen ja sosiaalinen media. Tietoa on helposti saatavilla. Kokemuksia voidaan jakaa ja apua saada osaajilta milloin vain. Omia töitään voi myös mukavasti esitellä suurellekin joukolle ja saada muilta asiasta kiinnostuneilta kritiikkiä ja kannustusta.
Tieto ja ymmärrys käsityön merkityksestä ihmisen monipuoliselle kehittymiselle ja hyvinvoinnille on niin ikään lisääntynyt. Siitä eivät enää puhu vain käsityön tutkijat, mukaan keskusteluun ovat tulleet myös mm. aivotutkijat, psykologit, kognitiivisen psykologian tutkijat ja tekoälyn kehittäjät.
Materiaalien, työn ja tekemisen laatu on noussut kaikessa tuottamisessa entistä tärkeämpään asemaan. Ja kun asiakas kysyy laatua eikä vain vertaile hintoja, niin tuottaja etsii katseellaan käsityön tekijää. Käsityönä tehty on yhtä kuin laadukkaasti tehty, luontoa säästäen ja materiaalia hoivaten tehty. Nämä ovat nousevia trendejä.
Me elämme keskellä kulttuuria, jossa kukoistavat sellaiset ilmiöt kuin DIY eli teeseitse!, ProAm eli laadultaan ammattimaisen tekemisen harrastaminen ja Maker culture eli tehdään yhdessä ja opitaan toisiltamme. Käsityö ei todellakaan ole kuolemassa, vaan syntyy yhä uudelleen uusiin yhteyksiin ja liittyy uusin tekemisentapoihin. Kuinka se nyt häviäisi myöskään peruskoulun oppiaineiden joukosta! Siellä, yhteiskunnallisen instituution sisällä, sen kehittämisessä tarvitaan kuitenkin paljon monia näkemyksiä ymmärtävää, kärsivällistä, luovaa ja rohkeaa yhteistyötä, joka johtaa mahdollisimman hyvään kompromissiin.
Annetaan vanhojen haavojen umpeutua.
Jaa
Kommentit (1)
Tekninen työ ei ole puuhastelua
Käsityön arvostettu tutkija, dosentti Seija Kojonkoski-Rännäli, reagoi blogissaan (22.6. punomo.fi) kirjoitukseemme, joka julkaistiin 12.6. tekninenopettaja.net-sivustolla. Kirjoituksessaan ”Taasko avautuvat vanhat haavat” hän väittää, että käsityöllä menee paremmin kuin koskaan. Väite on erikoinen. Käsityön kenttä on sekaisin ja oppilaat karttavat oppiainetta.
Otimme kirjoituksessamme kantaa teknisen työn opetuksen puolesta ja toimme esiin huolemme sen alasajosta, joka on "monimateriaalisen käsityön" myötä meneillään niin peruskoulussa kuin opettajankoulutuksessakin. Teknisen työn alasajo uhkaa suomalaisten osaamista, millä on negatiivinen vaikutus kansantalouteen ja yritysten mahdollisuuteen saada pätevää työvoimaa. Osaamisen väheneminen vaikeuttaa myös suomalaisten työllistymistä. Lisäksi teknisen työn aseman heikentäminen pahentaa syrjäytymistä.
Dosentin asemassa olevan henkilön laatimaksi Kojonkoski-Rännälin kirjoitus on hämmentävä. Hän ei ota lainkaan kantaa esittämiimme huolenaiheisiin. Sen sijaan Kojonkoski-Rännäli tuo esiin käsityötä suosittuna harrastustoimintana ja mukavana tapana viettää vapaa-aikaa. On erikoista, että hän näkee oppiaineen tärkeimpänä antina vapaa-ajan puuhastelun tukemisen, eikä kiinnitä ollenkaan huomiota keskeisimpään sisältöön. Teknisellä työllä on huomattava merkitys yhteiskunnan kokonaisetuun teknis-loogista ajattelua kehittävänä ja nuoria tekniikan aloille innostavana kokonaisuutena. Siinä käytäntö ja matemaattis-luonnontieteellinen teoria ovat jatkuvassa vuoropuhelussa. Lisäksi teknisen työn eräs tärkeä vahvuus on kasvaminen vastuunottoon omasta itsestä ja käsillä olevasta tehtävästä.
Hämmentävä on myös Kojonkoski-Rännälin väite siitä, että käsityöllä menisi suomalaisessa yhteiskunnassa juuri nyt paremmin kuin koskaan. Teknisen työn ja tekstiilityön pakolliset tuntimäärät yläkoulussa ovat viime aikojen uudistusten vuoksi pudonneet jopa 67 prosenttia. Lisäksi käsityön valinnaisainevalintojen määrä on "monimateriaalisen käsityön" myötä pudonnut dramaattisesti. Oppilaat äänestävät jaloillaan. Ilmeisesti Kojonkoski-Rännäli ei ole perehtynyt asiaan.
Kojonkoski-Rännäli linjaa, että pätevyys palvella yhteiskuntaa työelämässä hankitaan vasta ammattikouluissa ja korkea-asteella. Näin toki on, mutta on absurdi ajatus, ettei pohjaa osaamiselle ja innostusta tekniikkaa kohtaan luotaisi jo peruskoulussa. Peruskoulua ei pidä käsitellä muusta yhteiskunnasta erillään olevana saarekkeena, vaan sen tärkeänä osana, jolla on vahvat yhteydet yhteiskunnan keskeisiin toimintoihin. Oppiaineiden perusteluina käytetään usein työelämän tarpeita. Teknisen työn työelämäyhteydet ovat vahvat ja ne tulisi ottaa selkeästi huomioon sisältöjen suunnittelussa. Peruskoulussa ei ole tarkoitus eikä mahdollistakaan saavuttaa työelämässä vaadittavaa tasoa missään aineessa, mutta se ohjaa nuoria kohti jatko-opintoja. Lisäksi se luo innostusta tai huonosti toteutettuna tuhoaa sitä. Kojonkoski-Rännäli vetoaa siihen, että peruskoulu on luonteeltaan yleissivistävää. Yleissivistävyys ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei yhteiskunnan realiteetteja pitäisi ottaa huomioon opetuksen sisältöjä suunniteltaessa.
Huoleemme teknisen työn opettajien koulutuksen laadusta Kojonkoski-Rännäli vastaa sanomalla, että opettajankoulutus on Suomessa korkeatasoista. Hän ei perustele väitettään, eikä ota kantaa esiintuomaamme ongelmaan teknisen työn aineenhallintaan liittyvien opintojen määrästä. Kojonkoski-Rännälin mielipiteen voi ymmärtää ainoastaan, jos pitää oppiaineen keskeisimpänä tehtävänä harrastustoiminnan tukemista. Me näemme teknisen työn kokonaisuutena, joka antaa valmiuksia ja innostusta juuri niille tekniikan aloille, joiden varassa kansantaloutemme lepää. Siksi olemme Kojonkoski-Rännälin kanssa eri mieltä opettajankoulutuksen laadusta.
Kojonkoski-Rännälin kirjoitus kuvastaa sitä ongelmaa, joka yliopistotason käsityössä on. Hän sanoo, että nykyinen tilanne on asiantuntijoiden laatima kompromissi. Kompromissiin vaaditaan kuitenkin toisistaan eriäviä mielipiteitä. Professorit ovat alojensa korkeimpia auktoriteetteja. Olemme tilanteessa, jossa yhdelläkään alan viidestä professorista ei ole kokemusta teknisestä työstä, eikä teknistä työtä ole kehitetty vuosikymmeneen yliopistotasolla ollenkaan. Nykytilanne ei ole kompromissi, koska teknisen työn edustajien näkemykset eivät juuri näy opetuksen normeissa. Käymiemme keskustelujen perusteella toteamme, että valtaosa sekä teknisen työn että tekstiilityön opettajista pitää monimateriaalisuusuudistusta huonona. Heitä ei ole kuitenkaan kuultu. Lisäksi "monimateriaalinen käsityö" ei perustu tutkittuun tietoon. Käsityön nykyinen opetussuunnitelma on laadittu pienen joukon näkemyksen pohjalta, se ei perustu tutkimukseen eikä siinä oteta huomioon teknisen työn keskeisiä tehtäviä.
Kojonkoski-Rännäli vetoaa lainsäädäntöön. Hän toteaa, ettei teknisen työn tai tekstiilityön oppiaineita ole perusopetuslaissa ollut kahteenkymmeneen vuoteen. Kouluissa teknisen työn sisällöt ovat kuitenkin olleet voimissaan, ja tekninen työ on ollut jopa suosituin oppiaine 2000-luvulla. Tuore monimateriaalisuusuudistus on kuitenkin ajanut aineen kestämättömään tilanteeseen. Nykymalli ei vastaa yksilöiden eikä yhteiskunnan tarpeita.
Tarjoamme kirjoituksessamme konkreettisia ratkaisuja nykyiseen surkeaan tilanteeseen. Olisi sekä teknisen työn että tekstiilityön etu, että niiden pakkoliitto puretaan, ja kumpaakin kehitetään niiden omien vahvuuksien pohjalta. Luonteva ja tarkoituksenmukainen yhteistyö on toki toivottavaa vastaisuudessakin. Näemme, että teknisellä työllä itsenäisenä oppiaineena on tärkeä rooli yhteiskunnan kokonaisvaltaisessa kehittämisessä. Kyse on siis paljon suuremmasta asiasta kuin yksittäisten koulun oppiaineiden järjestämisestä.
Okko Ojanen ja Janne Rastas