18.5.2018 tarkastettiin Aalto yliopistossa TAM Tomi Dufvan väitöskirja  "Art education in the post-digital era: Experiential construction of knowledge through creative coding" (Taidekasvatus post-digitaalisella aikakaudella: kokemuksellinen ymmärtäminen luovan ohjelmoinnin avulla) https://aaltodoc.aalto.fi/bitstream/handle/123456789/31304/isbn9789526079486.pdf?sequence=1&isAllowed=y.

Aiemmassa blogikirjoituksessani "Uusia ajatuksia 1" (30.12.2017) kerroin Tomin artikkelista  "Maker Movement. Creating knowledge through basic intention" (Techne Series A: 24(2), 2017 129-141). Tämä artikkeli on yksi niistä neljästä artikkelista, joista nyt julkaistu väitöstutkimus koostuu. Siinä tutkija luotaa uuden tekijä-liikkeen ja käsin tekemisen yhteistä teoreettista perustaa. Sen hän löytää minun vanhoista, ja vähän uudemmistakin tutkimuksistani. Hän tulee siihen tulokseen, että vanha, ikiaikainen käsityö ja uusi, monimuotoinen, vireätä alkuaan elävä tekemisen kulttuuri kumpuavat samoista lähteistä, ihmisen hyvää tekemisen ja hyvin tekemisen pyrkimyksistä. Hän näkee, että siinä missä materiaalin työstäminen käsin auttaa meitä ymmärtämään fyysistä maailmaamme ja rakentamaan sitä entistä paremmaksi, digitaalinen tekeminen, digi-grasping ja luova koodaus, auttaa meitä ymmärtämään digitaalista maailmaamme, ja jopa ohjaamaan sen kehittämistä eettisesti ja esteettisesti hyvään suuntaan.

Voitte varmaan arvata, miltä minusta tuntuu tätä tutkimusta lukiessani. En olisi osannut ikinä aavistaa, että elämän kirjavien käytäntöjen keskellä, vuosikymmeniä kestänyt opiskelu- ja tutkimustyö, pohdinnat ja teorian syvyyksissä ajelehtimiset, joskus tulisivat tuoreina tulkintoina esiin nuoren tutkija työssä. Voivatko ne todella viedä tiedettä eteenpäin? Voivatko ne oikeasti osallistua tulevaisuuden rakentamiseen?

Tämä on tutkijan juhlaa!