Olen saanut mahdollisuuden matkustaa – jo kahdesti –
erääseen maailman köyhimmistä valtioista. Istuessani päiväntasaajan tuntumassa
niin kutsutulla ihmisrodun alkulähteellä koen päässeeni lähemmäs ihmisyyttä
kuin koskaan aiemmin. Olen kyllä nähnyt paikallisen ”ihmisen äidin” – Lucyn
jäänteet, mutta tarkoittamani ihmisyys ei koostu luurangosta, vaan asuu
jossakin paljon syvemmällä ja on huomattavasti vaikeampi kaivaa esiin.

Etiopia on kulttuurien, kielten, kahvin, köyhyyden ja kiitollisuuden
maa. Kaikki, niin ilot ja surut kuin ruuat ja kahvihetketkin jaetaan aina
yhdessä toisten kanssa. Vieraiden kutsuminen kotiin aterialle tai
kahviseremoniaan on suuri hetki, johon satsataan paljon. Lisäksi lähes jokainen
perhe omistaa aasin ja kadut täyttyvät auringon noustua sekä mopotakseista että
lammaslaumoista. Roskakoreja ei juuri tunneta, joten toisinaan
herkkäjalkaisempi vierailija tarvitsee kaupungilla käyskennellessään hieman
korkeampaa vartta kenkäänsä. Pölyn ja tomun määrää on lähes mahdotonta kuvailla
sanoin, sitä on kaikkialla: kengissä, lompakossa, kynsien alla, silmissä,
nenäliinoissa... Kaikkinensa kaikkeen tähän kiintyy uskomattoman helposti.

Ilahduttavan monet lapset ja nuoret käyvät Etiopiassa
koulua. Käsityön asema etiopialaisessa koulutusjärjestelmässä on puolestaan vaihteleva.
Valtion kouluissa käsityö ei kuulu opetettavien aineiden joukkoon, mutta
yksityiskoulujen kohdalla opetusta annetaan koulusta riippuen. Vierailin
molempina vuosina Hosainan Kuurojenkoulussa, joka toimii sisäoppilaitoksena
tarjoten opetusta maan kuuroille oppilaille esikoulusta lukioon. Kuurojenkoulun
käsityönopetuksen tarjonta on laaja ja koulusta löytyvät niin laadukkaat
tekstiili- kuin puu- ja metallikäsityön tilat sekä opetustilat ja -välineet
parturi-kampaajan ammattiin kouluttautumiseen. Mikä hienointa, jokaiselle
käsityön osa-alueelle löytyy koulussa pätevät ja taitavat opettajat.

Vaikka vain harvoille etiopialaisille tarjoutuu
mahdollisuus todella opiskella käsityötaitoja, on käsityön asema
jokapäiväisessä elämässä horjuttamaton ja tietyt taidot osalle väestöstä
välttämättömyys. Savimajojen ja pienasuinrakennusten kohoaminen paikalliseen
maisemakuvaan on totaalisesti käsityöllä aikaansaatua. Aikojen takaa
sukupolvelta toiselle seurannut suullinen rakennustieto on käytössä edelleen.
Tulevan suomalaisen luokanopettajan mielessä hienot kotimaiset
opetussuunnitelmat kokivat äkillisen inflaation, kun todellisuus siitä, että
pienen tekniikan tai taidon oppiminen voi yksinkertaisesti turvata koko
tulevaisuuden niin omalta kuin oman tulevan perheen osalta, iski vasten.

Käsityön merkityksellisyys elämälle ja sen jatkumiselle
on läsnä päivittäin. Erilaisten käsityönä valmistettujen astioiden ja korujen
myynti takaa monille etiopialaisille perheille lähes jokapäiväisen leivän. Sain
tutustua jo ensimmäisellä matkallani vuosia sitten leskeksi jääneeseen
”Savimummoon”, jonka persoonallisen kädenjäljen omaavat saviastiat koristavat
nyt olohuonettani toimien kynttilänalusina. Joka kerta kynttilät sytyttäessäni
toivon, että ne muutamat maksamani birrit olisivat saaneet moninkertaistua
Savimummon ja hänen kuuden lapsensa pöydässä.

Käsityöstä on siis moneksi, aina elämän jatkumisen
elinehdoista perheen konkreettiseen suojaamiseen sateelta ja paahteelta. Toisinaan,
esimerkiksi kuurojen nuorten kohdalla, käsityö toimii linkkinä yhteiskuntaan
integroitumisessa. Esimerkiksi Hosainan kuurojenkoulussa opiskellut nuori
nainen on ryhtynyt yrittäjäksi ja avannut pääkaupunkiin, Addis Abebaan, oman
käsityötuotteita myyvän liikkeen. Samoin osa opiskelijoista on perustanut omia
parturi- ja kampaamoliikkeitään ympäri Etiopiaa. Tällaiset konkreettiset
liikahdukset ovat tärkeitä askelia niin käsityön kuin kuurojen aseman
paranemisen kannalta, sillä vanhoilliset ajatukset kuuron lapsen syntymisestä
perheeseen rangaistuksena vanhempien synneistä, ovat edelleen arkipäiväisesti
vallalla ympäri maan.

Siemaillessani suolalla maustettua kahvia ja
sokeripopcorneja pimeässä Afrikan illassa huomaan, miten nurinkurisesti asiat
voivatkaan olla. Köyhyyden ja haasteellisen elämän yhtälö näyttäisi ratkeavan
elämäniloksi ja omastaan antamiseksi. Tämä voidaan vielä korottaa toiseen
potenssiin tarvitsematta lainkaan liioitella. Sen sijaan yltäkylläisyydestä ja
kaiken saamisesta näyttäisi seuraavan itsekkyyttä ja pahaa oloa. Jos olisi
mahdollista yhdistää molemmista yhtälöistä vain niiden parhaat puolet, luulisi laskimen vilkkuvan ratkaisun sijaan erroria.

Kotitalon nurkalla huutaa hyeena. Nappaan savikulhosta
viimeiset sokeripopcornit.

Olen saanut löytää jotain, mikä päällisin puolin on kuin
kotimainen popcorn, tuttu ja turvallinen, mutta pieni, toisinaan sokerinen
vivahde tekee sen olemassaolosta jotain täydellisen erilaista. Erilaista, ja
silti niin sopivasti oikeanlaista.

Suomeen syntyminen on lottovoitto, ja sieltä lähteminen
iso mahdollisuus. 

Sinianna Sinervo

Kirjoittaja opiskelee luokanopettajaksi Tampereen yliopiston Kasvatustieteiden yksikössä erikoistumisaineenaan käsityö (tekstiili) eikä hän tiettävästi ole sukua Pirjo Sinervolle.