Inga Pihlhjerta: Ikälisät
18.10.2011 - Kirjoittanut Sinervo Pirjo
Muistatko vielä vanhat ikälisät? Palkan päälle laitettiin prosenttikorotuksia sen mukaan, kuinka paljon työvuosia oli takana. Prosentit maksetaan nykyäänkin, mutta nyt nimikkeellä vuosisidonnainen osa. Työikäisen työväenopiston käsityönopettajan vanhenemisessa on siis puolensa.
Harmi vaan, että kaikki ikääntymiseen liittyvät asiat eivät ole yhtä mukavia. Kuten allit. Hitauskin taitaa lisääntyä ja väsyy helpommin. Eniten minua kuitenkin harmitti, kun jouduin ensimmäisiä kertoja turvautumaan lukulaseihin. Tiesi, että nyt se on menoa ja alamäkeen!
Aikuisten opettajana työväenopistossa olen paljonkin pohtinut ikääntymisen mukanaan tuomia haasteita sekä oman työhyvinvoinnin että ikääntyneiden opiskelijoiden näkökulmasta. Aika vaikeaa on aina heti muistaa, miksi eläkeläisiä juuri nyt saa kutsua, ovatko he senioreita, seniorikansalaisia vai vanhoja ihmisiä. Hui, sanoinkohan jotain sopimatonta! Ikäihminen on tämän hetken virallinen termi. Ikäihminen on aika lavea käsite. Ikäihminen on yhtälailla hyvä- tai huonokuntoinen kuusvitonen kuin pirteä 87-vuotias.
Mitä voimme tehdä, jotta ikäihmisten olisi mukava tulla työväenopistoon opiskelemaan ja että oppimisolosuhteet olisivat optimaaliset? Mikä sopii yhdelle, ei välttämättä ole hyvä kaikille. Jotain kuitenkin voi yrittää tehdä.
Ainakin paikalle tulemisen pitää voida tapahtua mahdollisimman esteettömästi. Siis: hyvät julkiset kulkuyhteydet, ei rappuja noustavana, hyvät opasteet, tilaa liikkua rollaattorilla. Ja autolla tai taksilla pitäisi tarvittaessa päästä rapun eteen. Ikäihmiset myös mieluummin liikkuvat päiväaikaan; ei siis aloiteta liian aikaisin aamulla ja lopetetaan niin, että ehtii kotiin ennen ruuhkaa ja pimeää.
Opetustilassa ei saisi olla liikkumisen esteitä, kuten johtoja lattialla tai liian ahtaita kulkuväyliä. Tilan tulisi olla ergonomisesti kalustettu, jotta seisten tehtävissä vaiheissa ei tarvitsisi kumartua alas. Pyörillä varustetut työtuolit ovat toisaalta hyvät, mutta ne eivät saa karata alta liian liukkaasti. Apuvälineiksi hankitaan suurennuslasivalaisimia ja kunnolliset työvalot. Välineet pidetään kunnossa ja jokaisella tavaralla on oma paikkansa, jotta turhalta vaeltelulta vältytään.
Ryhmä ei voi olla suuri, jotta opettajalla on aikaa myös henkilökohtaiseen ohjaamiseen - ihan ilman kiirettä. Siinä ehtii joskus ihastelemaan lastenlasten koulukuvatkin. Meillä työväenopistossa ikäihmiset opiskelevat käsitöitä 10 hengen ryhmissä. Se tuntuu hyvältä koolta, kun ryhmässä kuitenkin pitäisi aina olla vähintään 7 opiskelijaa paikalla.
Mitä ikäihmisille opetetaan? Vaatetuksessa painotetaan kaavoitusta, joka ottaa vartalon ikääntymisen huomioon. Paljon korjataan omia vaatteita jälleen käyttöön. Opetetaan selkeästi yksinkertaisia perusasioita, ja ankkuroidaan asiat huolella aikaisemmin opittuun. Kerrataan. Joskus on mukava muistella ja oppia toisten tarinoista. Ihminen vaikuttaa onnelliselta, kun hän kuvailee juuri siitä vaaleansinistä puseroa, joka hänellä oli päällään omissa kihlajaisissaan yli 50 vuotta sitten. Luottavaisessa ilmapiirissä on helppo vaikka ottaa ensikosketus tietokoneeseen ja vähän surffata villanhoito-ohjeita tai tulostaa siirtokuvia mummin kullannupuista. Aina muutama ryhmässä auttaa tovereitaan saumurin langoittamisessa tai kuvien lataamisessa muistitikulta kirjovaan koneeseen. Samalla tavalla opiskelutoverit kannattelevat, kun puolison aika koittaa tai iloitsevat jalkaleikkauksesta toipumisesta. Yhteisöllisyys on koskettavaa. Yksityisyys on hyvä säilyttää, mutta usein yksin olevat vanhukset pitävät siitä, kun tuttu opettaja taputtaa kevyesti olalle tai puristaa käsivartta antaessaan positiivista palautetta. Yhdessä on myös hauska nauraa kommelluksille. Ikä kasvattaa myös opettajan empatiakykyä.
Aktiivinen ihminen ehtii ennen eläköitymistään hankkia meriittiluetteloonsa komeat ikälisät. Kun koko ajan kuuluu johonkin yhteisöön ja hoitaa joitain yhteisiä asioita, tulee niistä jo kolmessakymmenessä vuodessa komea luettelo. Nuorena on annettavana intoa ja aikaa, vanhempana kokemusta ja elämänviisautta. Yhteisessä pöydässä niistä tulee hyvä kokonaisuus, kunhan kumpikin on valmis kuulemaan toista ja oppimaan avoimesti uutta.
Tekstiiliopettajaliitto valitsi minut Vuoden tekstiiliopettajaksi 2011. Olen vieläkin vähän hämilläni mutta onnellinen. Valintaprosessin aikana olen muistellut niitä kaikkia ihmisiä, joiden kanssa olen tehnyt työtä tai hoitanut eri yhdistysten asioita. Kuinka rikasta elämä onkaan ollut, kun on saanut tavata niin monia aktiivisia ihmisiä, joista muutamista on tullut minulle elinikäisiä ystäviä. Entä sitten aikuiset opiskelijani? Joka kerran opettaessani opin heidän kysymystensä ja kokemustensa kautta itsekin lisää. "Yhdessä olemme enemmän" on lause, jota mielelläni toistan. Näistä asioista koostuvat minun työelämäni toiset ikälisät.
Inga Pihlhjerta, 55 vuotta
Jaa