Suomen käsityö museo Jyväskylässä on yksi maamme 17:sta erikoismuseosta. Museo on hieno vierailukohde ja nähtävää riittää useammallekin visiitille niin perusnäyttelyiden kuin vaihtuvienkin näyttelyiden merkeissä.

Kuluvan käsityön juhlavuoden 2013 kohokohtana on värikäs Käsityö elämässä –näyttely 15.6.-8.12.2013. Juhlanäyttelyyn liittyy myös
tapahtumia, työpajoja ja retkiä.

"Näyttelyn ovat tuottaneet Suomen käsityön museo ja Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry yhdessä 20
alueellisen käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen kanssa. Osa käsi- ja taideteollisuusyhdistyksistä esittäytyy
myös Aulagallerian ja Näytönpaikan näyttelyissä.
Koko juhlavuoden teemana on kestävä käsityö, jonka hengessä osa näyttelyrakenteista on toimintansa
lopettaneen paperitehtaan kalusteita. Rakenteiden tuunaamiseen on osallistunut suuri joukko kädentaitajia
mm. Taitokeskus Aiviasta, Voimalaitos – Nuorten Taitopajalta sekä satoja tilkkuilijoita ympäri
Suomen ompelemalla viirejä museon ulkopuolelle.

Kaksitoista eri tavoin käsityöhön sidoksissa
olevaa henkilöä on lupautunut kirjoittamaan oman näkemyksensä tämän hetken käsityöstä.
Näyttelyn ilmeestä vastaavat Anne Saarikoski ja Riina Toikko. Graafisesta ilmeestä vastaa Villakas – Tiina Leino."

Iloksesi voin kertoa, että olemme juuri sopineet Suomen käsityömuseon ja Punomon yhteistyön käynnistämisestä. Se tulee olemaan ainakin tiedotusta, mutta varmaan muutakin keksimme yhdessä. Jo tulevana syksynä järjestämme museon tiloissa Punomon punonta -kurssin.

Olin mukana juhlanäyttelyn avajaisissa 

...ja tässä muutama satunnaisotos, joita näppäilin runsaslukuisen vierasjoukon päiden välistä:

Näyttelyssä on töitä Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n alueyhdistyksistä ympäri maata.
 

Näyttelyn avajaisissa 15.6. oli museo täynnä väkeä. Kuvassa etualalla museonjohtaja
Simo Kotilainen.

Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:n puheenvuoron käytti toiminnanjohtaja Marketta Luutonen

 Teksti ja kuvat: Pirjo Sinervo