Ensimmäinen Käspaikan ystävät - käsityö verkossa ry:n järjestämä matka oli
Käsityö- ja kulttuurimatka Viroon 4.-6.6.2012. Osallistujia oli 24 henkilön
joukko.  Matkan suunnittelivat yhdistyksestämme
Minna Matinlauri ja Kata Luther. He olivat myös suorittaneet etukäteen
koematkan samoilla seuduilla.

Jo lähtöselvitys Helsingin Länsiterminaalissa tuntui juhlavalta, sillä
olihan komeaa nähdä luukulla oma Käsityömatka-kyltti! Tallinnassa siirryimme lautalta suoraan bussiin ja matka jatkui välittömästi
kohti Haapsalua. Minnan ja Katan lisäksi meillä oli paikallisopaana
Kaarina, jolta juttua riitti koko matkan ajan.
Katunäkymä Haapsalusta
Haapsalu on erittäin viehättävänoloinen kaupunki! Ennen lounasta joka oli Annin
kahvila
ssa, Epp Maria Galerian yhteydessä, meillä oli aikaa tutustua pieneen
pellavakutomoon ja tehdä ostoksia kutomon myymälässä. Ehtipä moni poiketa
muissakin käsityöliikkeissä, joita olikin useampia lähes vieri vieressä. 
Kutomo Haapsalussa
Ostoksia, ostoksia!
Epp Maria Galleriin esittely
Meille esiteltiin Epp Maria Galerii www.eppmaria.ee/esittely-galleria.
Siellä on esillä saman perheen kolmen
sukupolven taiteilijoiden teoksia. Gallerian filosofia on peräisin venäläisen
taiteilijan Nikolai Roerich'in toteamuksesta, jonka mukaan kauneuden
havainnointi ja tiedostaminen pelastaa maailman
.
Iltapäivällä jatkoimme autolautalla mantereen Rohukülasta Heltermaan
satamaan Hiidenmaalle. Lauttamatka kestää 1,5 tuntia.
Majoituspaikkamme Hiidenmaalla oli Posti Hostel www.postihostel.ee. Sen päärakennus on
vuodelta 1863, ja se on yksi Kärdlan vanhimmista rakennuksista. Vanha
postirakennus sivurakennuksineen muutettiin majoituspaikaksi vuonna 2008.
Illan ohjelmassa oli tutustuminen Soeran maatilamuseoon. Paljon
kiinnostavaa nähtävää siellä olikin. (Museossa nähdyistä käsitöistä teemme kuvakosteen Käspaikkaan ja linkki tulee tänne.)
                 Viileästä ilmasta ja itikoista
piittaamatta illallista syötiin museon pihassa. 
Entisaikaset jalkineet: villasukat,
joiden pohjat on tervattu.
Museota esitteli ja meitä viihdytti museon emäntä,
hyvin värikäs persoona, kuulimme mm. tervatuista villasukista ja tervatuista lasten jalanpohjista! Hanurimusiikki soi ja meille esiteltiin villan
kasvivärjäystä.
Museon päärakennuksen ulko-ovella oli koululaisten tekemä risumatto. Sen ohjeet aiomme julkaista myös Käspaikassa. Nyt kuvia matosta löytää museon sivuilta  www.soeratalumuuseum.eu
Hiiumaalaisessa käsityöliikessä.
Seinällä alueelle tyypillisiä pitsihuiveja.
Toinen matkapäivä alkoi ostoskäynnillä paikallisessa käsityömyymälässä,
jossa oli myynnissä hiihdenmaalaisten käsityöläisten tuotteita. Usea meistä
poistua kaupasta kainalossaan mm. pieni, sievä puujakkara!

Päivän ohjelmassa oli Heltermaan käsityötalo http://heltermaakasitoomaja.edicypages.com
ja Vaemlan villatehtaan http://www.westestonia.ee/uus/magnetid/objekt/a/vaemla-villavabrik/ vierailu. Käsityötalossa meille oli järjestetty workshop
pienryhmissä. Teimme kankaanpainantaa kasveilla, joita haimme talon
ympäristöstä ja valmiilla sapluunoilla, joissa aiheet olivat Viron kansanperinteestä. Villatehtaalla on esillä villan käsittelyn kaikki vaiheet ja käytössä edelleen yli 100 vuotta vanhat koneet. Tutustuttin Hiidenmaan eli  Hiiumaan villaan ja Hiiu Vill -tuotteisiin. Ja lampaisiin! - Ja ostoksia tehtiin
taas.

Turkka Käsitöömajan jättimäisessä, käsinveistetyssä pihakeinussa.

 Iltapäivän lopulla palattiin mantereelle ja suunnattiin Laitseen. Yövyimme Graniittihuvilassa www.graniitvilla.ee. Talon omistaja,
Viron tunnetuin kuvanveistäjä Tauno Kangro esitteli taloa ja taideteoksiaan. 

Tauno Kango: Kotivahti, graniittia Suomesta

Illan
päätteeksi paransimme porukalla maailmaan ja nautimme olostamme. Paljastimme
toisillemme mm. parhaita kauneusvinkkejämme! 

Kolmantena päivänä ajettiin Tallinnan itäpuolelle ja Piiben maatilalle www.piibe.eu Siellä tutustuttiin käsityötaiteilija Eve Tiidolepp’iin ja hänen upeisiin huovutustöihinsä,
joiden inspiraationlähteenä ovat erityisesti muinaiset kalliomaalausaiheet eri
puolilta maailmaa. Saimme nauttia myös taiteilijan itse keittämää soppaa ja
omatekoista leipää. Hyvää oli. Maatila oli aivan erhakossa ja melko vaatimatonkin,
mutta paikkana hyvin viehättävä ja isäntäpari oli niin sympaattinen.
Vasemmalla taiteilija Eve Tiidolepp ja tytär kissa sylissään

Eve Tiidoleppin ja hänen miehensä voi tavata Suomessakin. Vierailevat myyjinä kesäisin mm. Turun Keskiaikamarkkinoilla.

Matkan lopuksi oli vielä Tallinnassa kohteena Karnaluks-käsityökauppa, shop.kl24.ee niille joilla rahapussissa oli jotakin jäljellä. Ja
poikkesinhan minäkin kaupassa. Paikka piti nähdä kun olin siitä netin palstoilla "kuullut".
Tavaraa oli hengästyttävä määrä, aivan piukassa kaikki paikat. Ehkä sieltä löytää, jos
tietää mitä etsii…
Matkalaisten tunnelmat kotimatkalla lautalla olivat,
että kyllä oli ollut mukavaa ja sisältö antoisaa! Uutta käsityömatkaa taas jo heti
Katalta ja Minnalta pyydettiin ja sitä jo odotetaan!