Koko päivä villasukissa -tapahtumaa vietettiin 12.1. Kuten niin monet tempaukset, myös tämä tapahtuma sai alkunsa Facebookissa ja keräsi valtavan suosion - 33 964 osallistujaa. Mikään tosiuutuus villasukkapäivä ei ole. Tuoreet ministerit Kristä Kiuru ja Merja Kyllönen lanseerasivat syksyllä villasukkapäivän liikenne- ja viestintäministeriöön. Tietämäni mukaan kumpikaan naisista ei osallistunut FB-tapahtumaan. Ja kuten FB-tapahtumassakin selvisi, aika monelle villasukkapäiviä on satoja vuodessa.
Villasukkapäivä 12.1 innosti myös käsityön opettajia. Seuraavassa kuusi kuvakertomusta, jotka osoittavat että arkistelta ja yksinkertaiselta jonkun korvaan kuulostava juttu on paaaaaljon monimerkityksisempi. Kiitos kaikille tämän jutun tekoon osallistuneille!
Antaapa kertomusten puhua puolestaan:
Maria Viita, luokanopettaja Launeen koulusta Lahdesta:
Pidimme yhdysluokkani 1-2c kanssa sukkapäivän. Jokaisella oli mummon tai äidin valmistamat sukat ja kaikki tuntuivat olevan ylpeitä arvokkaista sukistaan. Jokaisella oli kerrottavaa sukkien tarinaa, ne eivät olleet vain ilmestyneet jostain. Päivässä oli yhteisöllisyyttä ja jokainen halusi tulla kuvatuksi sukkineen ja sukkia piirrettiin innokkaasti.
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
|
Launeen koulun 1-2c:n sukkapäivää |
Marja-Leena Kangasniemi-Saari Forssan Wahren-opistolta organisoi villasukkapäivän aikuisten käsityöntaiteen perusopintojen kokeilevan käsityön ryhmän sekä virkkausryhmän kanssa.
|
Wahren-opisto, kokeilevan käsityön opiskelijat |
|
Wahren-opisto, virkkaajaryhmä |
Anu Kyläsellä villasukkapäiviä on "ainakin 300 vuodessa". Anu valmistelee parasta aikaa gradua aiheesta polvisukkien neulominen villasukilla, tavoitteenaan valmistaa sukkaohje, jonka avulla polvisukkien neulominen neulekoneella onnistuu haluttuun kokoon halutulla langalla. Oheistuotteena gradussa tulee...villasukkia! Kuva otettu Suomenlinnan ala-asteella.
|
Anu Kyläsen sukkajalat |
Turun Puolalan koulun tekstiilityönopettajalle Johanna Säilälle kävi "vähän ohrasesti"....
Tein oikein posterin koulun ala-aulaan asiaan innostamiseksi. Torstaina olin tyytyväinen, kun isoilla ja pienillä oppilailla näkyi mukavasti villasukkia jaloissa, meidän kaupunkikoulussamme. Omaan asuuni sopivat sukat olin pakannut reppuuni. Päivä oli niin hektinen (!), että en ehtinyt/muistanut vetää sukkia koko päivänä jalkaani, enkä ottaa edes kuvia oppilaiden sukista. Kun työpäivää venyttänyt vanhempainilta oli päättynyt, kiidin extemporee kollegani autokyytiin. Käsineet jäivät koululle. Kun sitten myöhemmin poistuin junasta, niin onneksi oli nämä villasukat repussa, jotta ei tarvinnut pyöräillä paljain käsin kotiin. Hymyilytti!
|
Johanna Säilä osoittaa, että villasukat toimivat myös lapasina |
Käsityökasvatuksen ja tekstiilityön yliopisto-opettaja Riitta Rautio Jyväskylän OKL:lta organisoi Villasukkapäivän luokanopettajakoulutuksen tekstiilityön sivuaineopiskelijoiden.
|
Jyväskylän OKL:n tekstiilityön sivuaineopiskelijat |
|
Jyväskylän OKL:n tekstiilityön sivuaineopiskelijat |
|
Jyväskylän OKL:n tekstiilityön sivuaineopiskelijat |
|
Jyväskylän OKL:n tekstiilityön sivuaineopiskelijat |
|
Jyväskylän OKL:n tekstiilityön sivuaineopiskelijat |
|
Jyväskylän OKL:n tekstiilityön sivuaineopiskelijat |
|
Jyväskylän OKL:n tekstiilityön sivuaineopiskelijat |
|
Jyväskylän OKL:n tekstiilityön sivuaineopiskelijat |
|
Jyväskylän OKL:n tekstiilityön sivuaineopiskelijat |
Miia Collanuksen (Säikeitä-blogin yksi ylläpitäjä ja tämän jutun kasaaja) päivä kului tavalliseen tapaan tietokoneella yksin näpytellessä. Yhdessä sukkapäivä olisi varmasti kivampi, mutta en voi moittia päivääni innottomaksi. Sukat olen tehnyt viidennellä luokalla 25 vuotta sitten (!). Oon käyttäny niitä "ihan sikana" ja aina vaan on ehjät ja tykätyt. Vois ehkä pestäkin...
Jaa