Ihan kohta on joulu

21.11.2015 - Kirjoittanut

Post thumbnail

Seiskaluokkalaiset ovat neuloneet ahkerasti ja sukkia valmistuu tasaiseen tahtiin. Esittelemme ne kaikki yhtäaikaa ensi vuoden alussa. Eipäs tiedä vaikka pääsisitte sitten äänestämään mielestänne kauneinta paria.  Kaikenmoisia joulukoristeita ja lahjoja on alkanut syntyä kuin itsestään. Nopeasti…

Avaa postaus

Kasien kuulumisia

6.11.2015 - Kirjoittanut

Post thumbnail

Mattoloimen rakentaminen sujui hitaasti mutta varmasti pitkin syksyä. Niisiminen aiheutti päänsärkyä. Pirtaan pistelyssä huomattiin niisiessä tehdyt virheet ja opelle tuli päänsärky. Alkusolmut sujuivatkin jo ilman kommelluksia. Vihdoin Alina kutoo mattoaan.... ...tyylissä samaa herkkyyttä kuin aiemmin…

Avaa postaus

Äidit ja isät vauhdissa

6.10.2015 - Kirjoittanut

Post thumbnail

Lauantaina 26.9. koulussamme vietettiin kodin ja koulun päivää. Huoltajat kulkivat oppilaiden mukana tunneilla. 7FG ryhmällä oli ohjelmassa mm. käsityötä. Vain kaksi äitiä ja kaksi isää oli uskaltautunut paikalle. He saivat kokeilla aurinkovärjäystä tyttäriensä avustamina. Äitien kankaat silitettiin…

Avaa postaus

Ensimmäisellä neuletunnilla kuultua

17.9.2015 - Kirjoittanut

Post thumbnail

-Tästä neulomisesta tulee ihanan mummomainen olo, varsinkin kun on vielä villapaita päällä Oppilas1: Mitäköhän mun sukan neulomisesta tulee kun tää mallitilkkukaan ei meinaa onnistua?                      …

Avaa postaus

Sairaan nopeet käsityöpussit

8.9.2015 - Kirjoittanut

Post thumbnail

Aloitimme ensimmäisellä tunnilla tekemään aurinkovärjäystöitä. Niistä tuli hienot käsityöpussit, joihin oli viikon aikana muotoutunut toinen toistaan hienompia kuvioita. Toisella tunnilla ompelimme pussien saumat ja pujotimme nyörit paikoilleen. Yhteisestä kankaasta väsäsimme luokallemme lipun, johon kiinnitimme sitten…

Avaa postaus

Tää sopii meidän pirtaan

4.9.2015 - Kirjoittanut

Post thumbnail

Saatiin postissa tälläiset. Arvatkaapa mitä me tehdään tänään 8-luokkalaisten kanssa? Siinähän on tietysti 30 metriä mattolointa ja pro-luokan loimipäreet. Kohta muuten palaa päreet - nimittäin ne pahvista leikatut, joita on tähän asti käytetty. Ainakin pari…

Avaa postaus

Aurinkovärjäystä vesisateessa

3.9.2015 - Kirjoittanut

Post thumbnail

Seiskaluokan ensimmäisellä käsityötunnilla aloitimme aurinkovärjättyjä käsityöpusseja. Ensin maalasimme valkoisen lakanakankaan ohennetuilla kangasväreillä ja sitten laitoimme niiden päälle jotain, joka muodostaa kuvion kankaalle. Seuraavalla tunnilla odotimme innolla, että saamme nähdä miten painanta onnistui. Sitten seuraavaksi ompelimme…

Avaa postaus

Hyvää matkaa ysit!

30.5.2015 - Kirjoittanut

Post thumbnail

En ole saanut ysiluokkalaisia kirjoittamaan blogia vaikka upeaa näytettävää olisi vaikka kuinka. Tässä edes kuvia. Ihanaa kesää tytöt ja onnea tuleviin koitoksiin! Ikävä tulee! Jonnan  neuleet Ilonan peitto Nean tyyny Heinin matto Idan matto Annikan…

Avaa postaus

Satupeitto Satumetsään

26.5.2015 - Kirjoittanut

Post thumbnail

Lauantain koulupäivään piti saada ohjelmaa 7c ja e luokille sekä kotiväelle. Joten kysyimme naapurin päiväkodista Satumetsästä, haluaisivatko he tilkkupeiton. Kun lauantai koitti, monet äidit ja isät sekä luokan pojat innostuivat peiton tekemisestä. Eräs isä oli…

Avaa postaus

Puu nimeltä Hemppa

23.5.2015 - Kirjoittanut

Post thumbnail

Maskun koululaisten Hemppa-puuta on valmistanut 45 Tammenahjon ekaluokkalaista ja ainakin saman verran yläkoululaisia + muutama opettaja ja koulunkäynninohjaaja bonuksena. Tämän aamun sateet väistyivät sopivasti ja Knit 'n' Tag tapahtumassa saatiin auringon paistaessa viritellä toinen toistaan upeammat…

Avaa postaus