Onnea on ......
4.2.2014 - Kirjoittanut Gaye Salla
....... lähteä viettämään talvista koulupäivää pukeutuneena juuri valmistuneeseen, uniikkiin neulevaatteeseen.
Annikan puserosta tuli todella kaunis ja sopivan kokoinen
8-luokan valinnaiskäsityötunnilla tiistaiaamuisin opettajalla on kädet täynnä työtä aktiivisia oppilaita ohjatessa. Ryhmän kanssa on kuitenkin niin mukavaa, että tuntien pitämisestä voisi vaikka maksaa. Nyt on kuitenkin niin, että saan niistä palkkaa - sekin käy ;)
Syksyllä ryhmässä neulottiin ahkerasti. Suurin osa neuleista on valmistunut, osaa vielä viimeistellään, vaikka ompeluhommat ovat jo mielessä tai työn alla. Tässä lisää ihanuuksia.
Veera ehti neuloa monta vähän pienempää työtä. Tässä raikkaat lumihiutalelapaset.
Jonnan ihanan kevyessä tuubihuivissa vuorottelevat tunturineule ja palmikot.
Ilonan mohairunelma kietaistaan kaksi kertaa pään ympäri. Hän valitsi pohjaksi helmineuleen.
On vuosi 85, kauan on aikaa siis..... Viimeisenä esittelyssä huumoripläjäys. Opettajan 7-luokalla neuloma pusero on kuvattu oikein naaman kanssa. Nykyiset 7-luokkalaiset nimittäin sanoivat, että blogin lukijoiden täytyy saada tietää, miltä hemminkiläisten kässäope näyttää.
Jaa
Kommentit (0)
Ei kommentteja