Nykyiset seiskaluokkalaiset ovat ensimmäinen ikäluokka, joka opiskelee uuden opetussuunnitelman mukaisesti. Käsityössä suurin muutos on siinä, että oppilaat eivät enää valitse enemmän tekstiilityötä tai teknistä työtä. Kaikki opiskelevat kaikkea. Puolet porukasta aloitti pehmeiden materiaalien puolelta, puolet kovien.

Suunnittelimme syksyllä helposti ommeltavan tuotteen, jolle löytyy varmasti käyttöä. Oppilaat värjäsivät työssä käytetyt kankaat aurinkotekniikalla. Syntyi penaaleita, muodikkaita säkkireppuja, meikkipusseja, koristetyynyjä, tyynyliinoja, hiirimatto, kasseja, jopa upea legoukon viitta... Tässä muutama kuva. Voit katsoa kaikki valmistuneet työt sekä joitain kuvia värjäysvaiheesta instagramistamme @hemminginkasityo.

Koska kaikki oppilaat opiskelevat kaikki käsityön sisällöt, jää yhdelle osa-alueelle vähemmän aikaa kuin aiemmin. Tänä vuonna opettaja päätti, että oppilaat eivät tee lainkaan omaa neuletyötä. Siihen menisi liikaa aikaa. Jotain kuitenkin neulomme...

Viime lukuvuonna kävimme maskulaisessa Luukan palvelukeskuksessa neulomassa asukkaiden kanssa. Valitsimme toteutettavaan torkkupeittoon vahingossa Tapparan värit. Luukan viriketoiminnan ohjaaja on tapparafani, mutta pappojen  joukkue on TPS. Korjaamme virheen tänä vuonna ja neulomme seiskaluokkalaisen kanssa uuden peiton Tepsin väreissä. Olen muuten nähnyt Tappara-peiton Luukan Muistola-osastolla käytössä. Lämmitti mieltä.

Neulominen ei ole kaikille (varsinkaan pojille) se suosikkitekniikka. Jatkamme vielä, mutta seuraava projekti on otettu rinnalle. Olemme suunnitelleet kankaanpainokuvioita ja valotamme seuloja yhteiseen käyttöön kankaanpainannassa.

Seulan pintaan levitetään valotusemulsio, jonka annetaan kuivua. Kuva tulostetaan kalvolle. Kalvo asetetaan seulan päälle ja koko komeutta valaistaan 7 minuuttia tehokkaalla UV-lampulla. Lopuksi emulsio suihkutetaan kuvion kohdalta pois. Jännää puuhaa pimeässä. Katso vaikka kuvista. Ensi viikolla tehdään ensimmäiset painokokeilut.