Pitkä valkoinen kastemekko kehittyi 1700-luvun lopulla uusklassismin myötä. Säätyläispiireissä se yleistyi 1800-luvulla ja laajemmin vasta 1900-luvun vaihteessa.

Tapa ilmaista lapsen sukupuoli vaaleanpunaisella tai -sinisellä ruusukkeella ja nauhalla on peräisin 1800-luvun loppupuolelta. Puvun malleissa, kankaissa ja koristeluissa on nähtävissä muodin vaihtelua. Esimerkiksi 1950- ja 1960-luvuilla oli yleistä, että kastemekon materiaalina käytettiin vauvan äidin häähuntua tai hääpuvun kangasta.

Kastepuku voi kulkea sukupolvelta toiselle edustaen siten suvun yhteyttä ja jatkuvuutta, jota on ollut tapana korostaa kirjailemalla pukuun kaikkien siinä kastettujen lasten nimet sekä joko syntymä- tai kastepäivämäärät.

Kantola, I. 1999: Kristuksen puhtauteen puettuina. http://www.arkkihiippakunta.fi/piispa/doc/puheet/72.htm. Luettu 8/2004.

Kopisto, S. & Sihvo, P. 1996: Puku Suomessa 1750-1900. Helsinki: Museovirasto. (s. 45)

Pylkkänen, R. 1985: Kaksi pukuhistoriallista tutkielmaa. 1. Miehen muotipuku Suomessa 1700-luvulla. 2. Vauvan kapalointi, kaste- ja juhla-asu 1500-1700-luvulla. Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 85. Helsinki.

Rostedt, A. 2003: Elämän ensimmäinen suuri juhla. Gummerus.

Sarparanta, K. 1993: Kastepuku Suomessa ennen ja nyt. Kastepuvun käytön merkityksiä pääkaupunkiseudulla. Tekstiiliopin syventävien opintojen tutkielma. Opettajankoulutuslaitos, Käsityönopettajan koulutuslinja. Helsingin yliopisto.