Helmikuun viimeisenä lauantaina Lapin tekstiiliopettajat kokoontuivat Sodankylässä, Aleksanteri Kenan koululla, jossa entinen ruokala oli kokenut muodonmuutoksen tekstiilityön luokaksi. Päivä alkoi esittelykierroksella, sillä paikalla oli opettajia Rovaniemeltä, Sodankylästä ja Kittilästä. Tämän jälkeen Aleksanteri Kenan koulun tekstiilityönopettaja Anna kertoi, miten entinen ruokala oli jaettu puoliksi ja näin oli saatu muodostettua tilat tekstiilityölle ja kuvataiteelle. Päivän aikana myös Sompion koulun tekstiilityönopettaja Katri esitteli omaa väitöstutkimustaan, jonka aiheena on paikallisen käsityön opetussuunnitelman muodostuminen valtakunnallisten opetussuunnitelmien pohjalta. Päivä jatkui koululta vielä Soman Tuvalle, sodankyläläiseen sisustusliikkeeseen, jonka lankavalikoima häikäisi laajuudellaan. Päivä koettiin erittäin antoisana ja keskustelu oli aktiivista heti alusta alkaen. Erityisesti käsityön tulevaisuus mietitytti, sillä eri kunnissa uutta opetussuunnitelmaa toteutetaan käsitöiden osalta hyvin eri tavoin. Myös uuden yhteisen käsityön opetukseen haluttiin koulutusta ja tämä vierailu sysäsikin liikkeelle ajatuksia, joista kuullaan myöhemmin.

Anna-ope esittelee remontoitua luokkaa.

 

Entisen ruokalan ikkunat antavat valoa ompelupisteille.

 

Puolat järjestyksessä konemerkeittäin.

 

Katri-ope esitteli käsityöntunneilla käytettävän arviointimallin.

 

Tekstiiliopettajia Kittilästä, Sodankylästä ja Rovaniemeltä.

 

Soman Tuvan ihanat lankahyllyt.

 

Kiitos Sodankylän opet antoisasta päivästä!