Vaatteiden käyttötavoilla voidaan vaikuttaa niiden käyttöikään.

  1. Käytön jälkeen niitä olisi hyvä ainakin tuulettaa ja laittaa kaappiin puolikäyttöisten vaatteiden hyllylle.
  2. Vaatteiden likaannuttua ne tulisi pestä, jottei lika pääse pinttymään. Likaantumista voidaan kuitenkin estää käyttämällä joko suojavaatetusta tai kokonaan eri vaatteita likaisempia töitä tehdessä.
  3. Tärkeää on myös vaatteiden korjaaminen esimerkiksi pienen reiän tullessa tai napin irrotessa.

Vaatteita ei tulisi kuitenkaan pestä liian usein, sillä peseminen kuluttaa vaatetta, pesuainetta, energiaa ja lisää jätevesien määrää. Pesemisen yhteydessä olisi hyvä kiinnittää huomiota myös vaatteiden kuivaamiseen. Kuivattaako vaatteet sisällä vai ulkona pyykkinarulla, käyttääkö kuivaushuonetta tai kuivausrumpua.

Jotta osaisi hoitaa vaatteita oikein, olisi hyvä tuntea hiukan eri materiaalien ominaisuuksia. Esimerkiksi villaa ei tarvitse pestä usein, vaan sille riittää pelkkä tuuletus. Akryyli - jota usein villan lailla käytetään - sen sijaan vaatii pesua. Puuvilla taas vaatii usein hienopesua voimakkaampaa pesua puhdistuakseen.

 

Ennen vanhaan

Ennen vanhaan vaatteet on käytetty huolella loppuun. Kun vanhempien vaatteet ovat käyneet huonoiksi, on vaatteista jääneistä ehjistä kohdista tehty lapsille vaatteita. Vaatteet on myös paikattu useampaan kertaan - myös sukat, jos niitä on lainkaan ollut. Vielä tänäkin päivänä voitaisiin ottaa mallia vanhoista tavoista.

  • "Kun on paikka paikan päällä, niin on markka markan päällä."
  • "Paikattu vaate ei ole häpeä, rikkinäinen vaate on."

 

Katso esimerkiksi seuraavat linkit:

Voit myös kokeilla, löydätkö Museoviraston Suomen museoiden yhteisestä hakuportaalista omalta paikkakunnaltasi otettuja vanhoja valokuvia ihmisistä tai valokuvia vanhoista, museoon päätyneistä vaatteista. .............................................. Huomioi se, onko kuvan vaate käytetty vai käyttämätön ja onko kyseessä juhla- vai arkivaate.

  • Mieti, miten kuvan vaatteet poikkeavat tällä hetkellä käytettävistä vaatteista.
  • Mitenhän niitä on hoidettu ja huollettu?
  • Kuinkahan pitkään niitä on käytetty?
  • Voisitkohan oppia jotain tuon ajan vatteiden käytöstä?

 

Tehtäviä

Kuvaparit

Kirjoita ylös kussakin kuvaparissa näkyvän säilytys- tai huoltotavan hyviä ja huonoja puolia. Huomaa, että oikeita ja vääriä vastauksia ei välttämättä edes ole.

 

p.aineet1. Pesuaineen valinta

 

likapyykki2. Likaisten urheiluvaatteiden säilytys

 

tyynyliinat3. Petivaatteiden silittäminen

 

henkari4. Puolipitoisten vaatteiden säilyttäminen

 

puhtaat vaatteet5. Puhtaiden vaatteiden säilyttäminen

 

paikka vai roskis26. Mitä teet rikkinäiselle vaatteelle?

 

 

Pohdinta

pyykki1

Kuinka sinä pesisit pyykkisi? Vertaa omaa käytäntöäsi kuvaan.

 

Linkit: