Kuukausi: helmikuu 2017

Hyvien vai huonojen uutisten laukku

11.2.2017 - Kirjoittanut

Minä, ope olin taas kerran Raumalla koulutuksessa. Tällä kertaa opiskelimme, millainen on kokonainen käsityöprosessi toteuttamalla sellaisen itse. Käytän taas tätä oppilaiden blogia oman kurssityöni palauttamiseen. Samalla haluan kertoa oppilaille, mitä puuhailen kun olen pois koulusta. Jos haluat lukea vain nuorten töistä, skippaa tämä postaus.

Olipa kerran... Kaikki alkoi sadusta. Meille luettiin Grimmin veljesten satua "Kädetön tyttö". Voit halutessasi lukea yhden version samasta tarinasta täältä. Me emme saaneet kuulla tarinan loppua, vaan kirjoitimme oman loppumme neljän hengen ryhmissä.

Rakensimme tarinamme huippukohdasta lavastuksen. Kuvan kohtaus ei ole  Grimmin sadusta vaan työryhmämme sadun loppuhuipentuma. Versiossamme kuningatar on ottanut kasvatikseen orpopojan hahmossa esiintyvän paholaisen. Kuningas puolestaan kuvittelee, että hänen vaimonsa ja poikansa ovat kuolleet, koska paholainen on vaihtanut lähetin kuljettaman kirjeen. Tässä loppukohtauksessa paholainen yrittää hukuttaa nuorukaiseksi varttuneet prinssin, mutta juuri silloin isä kuningas saapuu kotiin...

Tehtävänä oli löytää tarinasta ajatus käsityötuotteesta yhdistämällä adjektiivi, henkilö tai asia ja käsityötuote. Minua kiehtoi viestinviejän laukku. Uutinen, jota hän lähti kuljettamaan oli onnellinen: "Kuninkaalle on syntynyt terve poikalapsi." Laukusta tulisi päälipuolelta kevään/uuden elämän vihreä. Sisältä laukku olisi kuitenkin lohduttoman harmaa. Olihan viesti, jonka kuningas laukusta sai lohduton: "Vaimosi ja poikasi ovat menehtyneet synnytyksessä." Alkoi hyvien vai huonojen uutisten laukun valmistaminen.

Tein laukkuuni kyyneleen muotoiset napit jalopuusta. Leikkasin muodon lehtisahalla, porasin reiät ja hioin.

Huovutin laukun muotoonsa kuplamuovin ympärille. Sitä ei siis tarvitse lainkaan ommella. Aloitin eri sävyisillä vihreillä, koska olen kokemuksesta huomannut, että tällä tekniikalla huovutettaessa sisäpuolesta tulee usein tasaisempi.  Työn voi myöhemmässä vaiheessa kääntää. Lisäsin villaa kerros kerrallaan taittaen edellisen puolen kerroksen aina sauman yli toiselle puolelle. Kun paksuus oli puolet toivomastani aloin lisätä vihreiden sijaan harmaita kerroksia.

Ensin huovutin harmaa puoli päällä. Niin pian kuin mahdollista käänsin laukun oikeinpäin. Pintakerroksen ollessa kiinnittynyt saatoin työskennellä reilummalla otteella ja tulosta alkoi syntyä. Ylä- ja alapuolen kuvia vertailemalla voit nähdä, kuinka työ on jo pienentynyt

Huovutuksen jälkeen alkoi vanutus. Kiusasin villaa monin tavoin: Rullasin sitä kurssilla pyykkilautaa vasten ja kotona pellavakankaan sisällä. Hakkasin ja mukiloin sitä oikean kokoiseksi leikkaamani vanerilevyn päällä. Nyt kurssikaverin raportista luen, että olisin voinut myös kävellä työni päällä.

Lopulta kastelin työn läpimäräksi vuoroin kylmällä ja lämpimällä vedellä. Puristin välillä kuivaksi ja hakkasin lisää.

Vanerilevyn leveys oli 27cm, muotoon huovuttamani kappaleen noin 40cm. Ilman muottia en varmasti oli jaksanut  vanuttaa työtä tarpeeksi pieneksi ja samalla kestäväksi.

Muotoilin työn uudelleen vanerilevyn päälle ja leikkasin pois korkean "pussin" yläosasta toisen puolen. Näin syntyi läppä

Jätin vanerilevyn laukun sisään kuivauksen ajaksi. Ajattelin, että tämä vaikuttaa laukun ryhdikkyyteen.

Laukku ei ole vielä valmis. Siitä puuttuu nappikiinnitys, olkahihna ja mahdollisesti sisäpuolelta tasku, jonka sisältä löytyisi uudelleen tuttu vihreä väri. Jos kuningas olisi kirjeen saatuaan ymmärtänyt kurkistaa taskuun, hän olisi aavistanut paholaisen juonen ja tuntenut sydämessään vaimonsa ja poikansa olevan elossa ja voivan hyvin. Muokkaan postausta kun saan laukun valmiiksi.

Olen tehnyt muotoon huovutusta ennenkin ja ohjannut sitä myös yläkoululaisille, en kuitenkaan moneen vuoteen. Mukavan huovutuspäivän innoittamana aion ottaa tekniikan uudelleen käyttöön työssäni.

Laukusta tuli sopivan jämäkkä. Olen oikein tyytyväinen. Alakulmista tuli hiukan liian paksut, mutta en anna sen haitata. Muistanpahan tämän virheen ansiosta kehoittaa oppilaitani ohentamaan saumoja erityisesti kulmien kohdalla. Ja näin virhe kääntyy voitoksi.

Mielestäni oli hyvä valinta kurssin järjestäjiltä, että he laittoivat meidät käsityönopettajat oppilaan rooliin: ideoimaan, suunnittelemaan, valmistamaan, dokumentoimaan ja arvioimaan kokonaista käsityöprosessia ihan itse. Näin asiasta tuli todellinen. Olen käyttänyt työssäni joitain tämän tyylisiä työtapoja, mutta en koskaan näin kokonaisvaltaisesti.

"Sadutus" ja ideointi sen pohjalta oli mukavaa. Sitä tehdessämme ajattelin kuitenkin työtavan sopivan paremmin alakoulun oppilaille kuin omilleni. Nyt kun olemme projektin loppupuolella ja mietin omia ja kurssikavereitteni töitä, alankin tulla toisiin ajatuksiin. Saatan sittenkin kokeilla tätä yläkoululaisteni kanssa. Mitä mieltä olette Maskun nuoret? Muitakin tapoja ideoinnin aloittamiseen pyörii toki mielessä.

Jaksoit lukea lätinät loppuun asti. Hienoa! Toivon että saan ladattua postaukseen myös työryhmämme projektista tekemän videon. Siitä näet aikanaan myös muiden ryhmäläisten työt: kädettömän kuningattaren sormettomat käsineet, linnan tornin muotoon huovutetun lankakorin ja paholaisen viitan.

Vauvasta vaariin

9.2.2017 - Kirjoittanut

Innostuimme mukaan projektiin, jonka tavoitteena on neuloa sinivalkoiset villasukat kaikille juhlavuotena 2017 Suomessa syntyville vauvoille. Oppilaat ovat neuloneet sukkia ns. välitöinä tai kotona. Luokan seinälle on pikkuhiljaa kerääntynyt suloisuuksia oppilaiden lisäksi open ja yhden mummon puikoilta, yhteensä 37 paria. Seuraavaksi lähikuvia:

Aliisan suloisen pehmoiset pintaneulesukat.

Vilman pikkuriikkiset sukat keskosvauvojen varpaita lämmittämään.

Maikun, Mean ja Jemilian rakkaudella kudotut raitasukat.

Anni ahkeroi neljä kaunista paria. Eikä siinä kaikki: hän neuloi kolmet sukat myös Villasukat veteraaneille -keräykseen.

Oppilaat, jotka halusivat osallistua, mutta eivät malttaneet aloittaa ylimääräistä neuletyötä, pääsivät askartelemaan onnittelukortteja vauvoille.

Paikallisen synnytyssairaalan TYKS:n sukkatarpeesta on oli viime sunnuntaina neulottu jo 74%. Meidän täytyi siis luopua rakkaista sukista, joiden ilmestymistä narulle oli muidenkin kuin neulojien kiva ihailla. Vien sukat tänään lankaliikkeeseen odottamaan toimitusta sairaalaan. Muualla Suomessa sukkia tarvitaan vielä paljon ja pikkusukkia on ihana neuloa. Jatkamme siis. Monta paria on kesken ja tyhjät pyykkinarut odottavat...

Tähän perään sopii liittää muutama kuva ihanasta maskulaisen Luukan palvelukeskuksen kanssa järjestettävästä yhteistyöprojektista. Olimme joulukuussa kutomassa (niinkuin täällä Länsi-Suomessa sanotaan) yhteistä torkkupeittoa keskuksen asukkaiden kanssa. Mukana oli 8- ja 9-luokkien valinnaiskäsityön oppilaita, minä ope ja koulumme neulova rehtori. Tilaisuus oli ihanan lämminhenkinen.

Osa mummoista ei ollut kutonut vuosiin ja ujosteli hiukan aloittamista. Vaan kun alkuun päästiin, sujui hienosti. Autoimme toisiamme puolin ja toisin mukavia jutellen. Yksi papoista tosin kutsui meidät uudestaan kylään, koska onnistuimme saamaan heidän naisensa hiljaisiksi. Eihän voi koko ajan rupatella kun pitää keskittyä työhön.

Peiton värejä valitessa emme ajatelleet jääkiekkoa. Mutta Luukan vikiretoiminnan ohjaaja bongasi heti suosikkijoukkueensa Tapparan värit. Peitto tulee valmiina tietysti Luukaan käyttöön. Kun peitto valmistuu, lupasimme tulla uudestaan kylään ja neuloa silloin TPS:n väreissä. Tämä sopii Tapparaa paremin suurimmalle osalle kaiken ikäisistä kutojista.

Pappoja ei saatu innostumaan neulomisesta. He pelasivat mielellään nuorten kanssa Kerää kansallispuku -lautapeliä.

Rakensimme myös pienen näyttelyn koulukäsitöistä. Töitä ihailtiin kovasti. Yksi pappa olisi jopa halunnut ostaa 7-luokkalaisten kutomia villasukkia joululahjoiksi sukulaisilleen. Ne eivät valitettavasti olleet myynnissä.