Kirjonnan salaisuus paljastuu

24.12.2015 - Kirjoittanut

Post thumbnail

Raportoimme aiemmin Kirjonnan salaisuus -joulukalenterin suorituksesta puoleen väliin saakka. Tässä tulee jatkoa: 13. Näin napakasti valmistui Millan koittana. 14.-15. Kalenterin suoritus oli hiukan jäljessä aikataulusta. Salla-ope arvasi, mitä on vuorossa seuraavissa luukuissa ja päätti  7d-luokan…

Avaa postaus

Kaunista Joulua

17.12.2015 - Kirjoittanut

Post thumbnail

Näin upeasti koristelluista ovista kuljetaan maskulaisiin koteihin joulun aikaan: Viimeisen kranssin virkkaaja antoi luvan julkaisuun sillä ehdolla, että mainitaan sen olevan keskeneräinen. Kranssi kuvaa talvista yötaivasta ja siitä puuttuu virkatut lumihiutaleet. Ja tunnelmaa pimeneviin iltoihin…

Avaa postaus

Kirjonnan salaisuus - puoliväli

12.12.2015 - Kirjoittanut

Post thumbnail

Edellisessä postauksessa kerroimme Kirjonnan salaisuus -joulukalenterista, jonka tilasimme Sojan kansallispukuputiikista suomalaisen kansallispuvun 130v juhlavuoden kunniaksi.  Kalenterin pitäisi olla nyt puolessa välissä, mutta pienen varaslähdön vuoksi olemme jo suorittaneet luukun 16. Esittelemme tässä kuitenkin luukut 1-12 ettemme paljasta…

Avaa postaus